Istumme kirjastossa. Amsterdamin keskustassa. Tanaan koitetaan viela saada kyyti etelaan. Festivaalilta ei saatu. Siis Robodock festivaalilta. Olipa hyva jytina, taidetta asenteella. Oltiin siella vapaaehtoisina. Saatiin ruokaa ja suojaa ja juomaa ja toita ja taidetta ja jytinaa. Paimennettiin ihmisia pois tulta syoksevien koneiden ja ilmassa viuhuvien lentavien robottien terien tielta, tutustuttiin pintapuolisesti jos jonkinlaisiin tyyppeihin. Tanaan aamulla revin rannekkeen ja koitin pesta festivaalia paaltani, mutta se on pinttynyt, riena. Ulkona sataa eika peukun heilutus totta viekoon kiinnosta nyt. Pari hassua runoa on syntynyt. Mielikuva amsterdamista hamahakinverkkona yha voimakas. Niita vihulaisia on oikeastikin joka paikassa, ja niiden valtavat ja huolellisesti punotut verkot kimaltelevat kasteesta ransistyneiden kopperoiden ikkunoissa. Houkuttelevat huoletonta katsetta.
Keksittiin etta verkosta ei rapistella irti yrittamalla poispain, vaan kokenut sankarseikkailija keksii lopulta missa salaisuus piilee; verkon keskella on trampoliini (paikallisella slangilla tram), johon voi hypata. Jos hyvin kay, sininen lukki ei ole silla nimenomaisella saikeella, reitilla johon trampoliinista sinkoutuu, ja sen avulla paasee ihan kaupungin rajalle, josta voi sitten saada kyydin. Jep.
Kaipaamme aloillemme hetkeksi. Olisi perustettava pieni autonomia johonkin. Mutta se ei ole jarkevaa viela, on mentava etelammas, etelammas.
Tanka:
Festarikansa
sulaa teltan seinalle
varjoistaan yhteen.
Jatkaisimmeko siita
mihin hanen kanssaan jain?
Esiintymis- ja maalailutouhuun on tullut luottamusta. Hollantilaiset on vaan ihan kyttia sen suhteen mita saa ja mita ei saa tehda kadulla. Siis jotain perinteista instrumentta sopii soittaa, mutta mitaan liian "esiintyvaa" ei saa tehda. Kuppien kolistelu oli ilmeisesti sita, maalaamisesta kukaan ei ehtinyt meita syyttaa, ja silla teki paremmin rahaakin.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment