Moraalisesta velvollisuudestamme pyrkiä alati parempaan, valoon, kohti yhteisymmärrystä ja keskustelun vapautta.

Tietoisuus surisee kuulemma jossakin aivojen pinnalla, uloimmissa kerroksissa. Sen tarkkaa sijaintia on yhtä mahdoton määritellä kuin sanojen asettumista välillemme; eiväthän ne asetu. Ehkä tietoisuus onkin luonteeltaan dialogista, kuten David Bohm ehdottaa. Aivoissa tapahtuu liikahdus, sana tai kuva nousee pintaan, ja toinen pala mieltä reagoi, vastaten siihen, ja herättäen taas muita. Synapsien välinen vuoropuhe on se minkä havaitsemme - tietoinen kokemuksemme.

Planeettamme pintakerros on lähettämästämme radioaaltosekamelskasta sakea, kosminen soppa. Yhtä lailla mihinkään tiettyyn paikkaan määrittelemätön (ja samalla kaikkiin yhdessä verkossa oleviin osasiinsa sitoutunut) tietoliikenne muodostaa jatkuvaa sisäistä vuoropuhelua käyvän kokonaisuuden.

Kun yksilö kohtaa elämässään haasteen joka vaatii mukautumista, tai tulee prosessoineeksi jotakin ajatusta kyllin pitkälle, tulee aika jolloin sen on karsittava vääriksi, huonoiksi tai vanhentuneiksi kokemiaan ajatuspensaansa oksia. Aivojen resurssit eivät vain riittäisi niiden kaikkien kannattelemiseen, ja sitäpaitsi usein ne olisivat keskenään ristiriitaisiakin, liika tuuheus estäisi terveiden oksien pääsyn valoon.

Käänteet kollektiivisessa ajattelussa puhkeavat esiin usein vallankumouksina. Vanhat mielipiteet, olivatpa uskonnollisia tai poliittisia, väistyvät aikansa elettyään. Olisi minusta kovin suotavaa ettei siihen tarvittaisi aina verenvuodatusta; että sopeutuvaisena lajina oppisimme myös sillä tavalla joustaviksi, ettemme samastuisi koko olemuksellamme mielipiteisiimme - ettemme kokisi tarvetta kaatua ajatustemme mukana. Jos joku kritisoi jotakin teoriaa, kantaa tai näkemystä jota itse pidämmekin merkittävänä ja jopa puolustettavana, meidän ei tulisi silti henkilökohtaisesti loukkaantua. Ja vaikka omaa rakasta persoonaammekin kritisoitaisiin, siihenkin tulisi osata suhtautua tuohtumatta, todella muiden ja omaa mielipidettään arvioiden, uskaltautuen esille, paljastaen itsensä.

Tähän kun vielä siteeraan yhtä aikamme neroa, itseäni, voinkin jättää aiheen tyylilleni sopivan itseriittoisen vittumaisen kutkuttavasti kesken ja toivoa että joku muu jatkaisi tästä, minua ojentaen. "Jos sinusta tuntuu että näet asiat ympärilläsi paremmin kuin muut, kirkkaammin, sellaisina kuin ne ovat, se johtuu ehkä siitä että olet valokeilassa. Spotin paisteessa voi tulla hiki, mutta harvemmin tylsää."