diary of a dérive, pt 3

Meidan parvekkeella lojuu banaaninkuori. Auringon paahteessa on mustunut nopeasti ja mennyt kippuralle. Katsellessani sita tajusin etta teoksen nimi on rusketus. Ensi yona kayn viemassa rannalle useita banaaneja, pienten pyyhkeenriepujen paalle aseteltuina.

Eilinen velloo suolessa. Yritan rauhoittaa sita ajatuksen voimalla. Eihan meilla ole edes vessaa, kakalle on pitka matka. Makaan lattialla parvekkeelta paistavan auringon hauteessa, meren pauhussa. Tuli nosteltua kuppia, ja nostatettua luontoa siina maarin etta rohkenin laulaa mustalaistytolle hanelle saveltamani kipaleen, mandoliinilla saestaen. ("Mustalaisnaisen nauru poliisille on taman kaupungin kaunein aani! Mustalaisnaisen nauru poliisille lumoaa mut, tayttaa paani! Ryysyjen ja lian alla sykkii puhdas noidan sielu va-paaaa-na!")

Krapulaan herattyamme ja saastakuoren alla vapisimme tiemme naapurihotelliin (****), jossa tunkiessamme aamiaista huiviin emme nayttaneet kuuluvan joukkoon senkaan vertaa kuin aiemmin kayttamassamme hotellissa. Saimme siis tata riemullista olotilaa ennestaan ehostaen juosta henkilokuntaa pakoon, potsit pullollaan rasvaa.

Ala tule paha kakku...

Vasemman kaden sormenpaani ovat kovettuneet ja tunnottomat mainitun soittimen rankyttamisesta, ja sormet muutoin kipeat ja heikot. Saavatpahan kuitenkin nyt lepoa, ainakin muutaman paivan, kun policia local takavarikoi soittimen. Sain konstaapelilta fyysista vakivaltaakin, kun itsepintaisesti jaksoin oikaista hanta useaan otteeseen hanen kutsuessaan soitintani kitaraksi!

Sidoimme minut poliisin kayttamalla muovisella eristysnauhalla nippuun, ja laitoimme viereen lapun "Playing the mandolin is strictly forbidden in benidorm". Turisteilta irtosi sillakin performanssilla muutama kolikko.

...

Mita me diskoon
kun paastelen aania
ja Teemu joraa.

Istutaan teltassa.
Kerjalaisen elamaa.

...

Sateen kalterit,
valju varipaletti,
vetta ja leipaa.

Viela yksi kuuro ja
valimeri lyo sisaan.

...

Olen saanut hurjasti itsevarmuutta esiintymiseen - laulamiseenkin! Hauskinta melkein on improvisoida ja laulaa hetken lauluja kulloisistakin tilanteista.

Eraana iltana istuessamme taidetta kaupittelemassa ja lauleskelemassa kadunkulmassa, kohdalle sattui aivan Ian Curtisin nakoinen poika. Ja kohtalon oikusta olimme juuri laulamassa Joy Divisionia, joten han yhtyi lauluun ja piiriimme. Hanen nimensa on Aslan. Norjalainen. Aslan osoittautui monin paikoin aivan hengenheimolaiseksemme, ja kertoi etsineensa luotettavaa matkaseuraa... ja kokee loytaneensa sita meista. Hanen armostaan siis matkaamme Barcelonaan varmaankin jo lahipaivina, bussilla jonka han maksaa :) Kaiken lisaksi han oli haltioissaan deriven ideasta. Olemmekin hieman lipsuneet siita, tehneet liiaksi suunnitelmia ja asettuneet aloillemme... On aika taas harhailla ja seurata impulsseja!

Olemme ottaneet valokuvia halvalla kertakayttokameralla. Lahetetaan postikortteina jahka saadaan kehitettya.

...

Kerjatessa on tullut tietysti kokeiltua eri asentojen toimivuutta ja mukavuutta. Ei liene yllatys etta paikallisiin, joita eras kohtaamamme tyyppi kuvaili "katolisemmiksi kuin italialaiset", toimivat hyvin yhteen liitetyt kadet. Rukoilu-asennossa ajatukseni monien ihmisten minua kohtaan suopeammaksi muuttuneesta suhtautumisesta pyorivat rukous-tyon kasitteen ymparilla. Mietin etta mahtoivatko he kokea minun rukoukseni jotenkin auttavan heitakin. (Eraskin mies kiitti minua antaessaan kolikon ennenkuin itse edes ehdin sanoa gracias.)
Stanislavskin teatteri-oppien keskeisin sisalto on se, etta naytellakseen jotakin (tunnetilaa, oloa) on ensin alettava liike, haettava asento, jne, ja annettava sita kautta loytyvien (eika niinkaan sisaisesti pohtien ja pinnistellen) tunteiden kasvaa sisallaan... Ehka se oli sitten onnistunut nayttelijantyon harjoitus, silla naita miettiessani, kadet yhteen liitettyna, tunsin hetken ajan keskustelevani sisallani sen kanssa, jonka itse Jumalaksi miellan, ja minut todella taytti pyha olo. Ehka se paistoi kasvoiltanikin. Ehka siksi rahaa ropisi.

....

eipa muuta talla kertaa. Kommentoikaapa jotain!

j.