käänne

Äiti ja Suvi kävivät. Vietettiin lepoviikko, joulu etukäteen.

Kosin suvia ja se suostui, lienee hullu.

Ennen matkaa sormus tuntui minusta aina pelkästään kahleelta, meille jo vieraiksi käyneiden perinteiden mukaiselta symbolilta. En halunnut sitä sormeeni koska sillä ei ollut minulle henkilökohtaista merkitystä, enkä osannut kokea sitä osaksi omaluomaani (itse valitsemaani) kulttuuriperimää. Minua ainoastaan harmitti se yhteisille, pureskelemattomille olettamuksille rakennettu käsitys sormuksen sanomasta. Sellaisiin nojaten näkee usein rakennettavan liittoja, ilman etta edes tarkistetaan mita tulikaan sovittua olemalla sovinnainen.

Oltuamme toisistamme melko lailla irti huhtikuusta lähtien, opeteltuamme nauttimaan yhtä lailla ja yhtä aikaa vapaasta pudotuksesta kuin toisesta saadusta turvan tunteestakin, saavutettuamme varmuuden omasta merkityksestämme toiselle ja sitä myöten rohkeuden luottaa toiseen, sekä käsiteltyämme yhdessä tarpeemme liittoon ja sen merkitys meille, kannan sormusta ylpeänä.

Mitä se sitten tarkoittaa? Päätöstä muljauttaa maailmaan yhteinen mukula ja jakaa elon arki keskenämme ainakin kunnes se on kypsä putoamaan. Ei nyt ihan heti, ei ehkä vielä vuosiin, mutta Tulevaisuudessa, jota aion palata rakentamaan Turkuun.

Teemu aikoo jäädä kai tänne.

Toissapäivänä, Suvin lähdettyä menimme illaksi sosiaalikeskukseen, josta mukaan tarttui hauska norjalainen heppu, seikkailija hänkin. Hänestä taisi tulla kämppis meille. Siltä ainakin näyttää vietettyämme eilisen sadepäivän kukin huoneessaan, vällyjen alla, kirjoja lukien ja kirjoittaen.
...

värikäs lintu
lentelee päin seiniä
keittiössämme

pitkä nokka kops eellä
suoria räps linjoja

...

hiljaiseloa puistoissa.

Barcelona.
Raha irtoaa helposti ihmisvirrasta junttikaduilla.
Tavallinen paiva alkaa puistosta tai pankin eteisesta. keitellaan kahvit, luetaan kirjoja tai kirjoitellaan juttuja. Jossain valissa kaydaan vahan takomassa kannuja, paistatellaan tyttojen hymyissa, tehdaan rahaa, ostetaan ruokaa, ja palataan leiriin. On tutustuttu vain pintapuolisesti joihinkin tyyppeihin. Yksi onneton tytto, naapurimme puistosta, kertoi olevansa raskaana ja poikaystavansa heitti hanet ulos. Pari punkkaria liittyi seuraamme joku ilta, ja juotiin sangriaa puistossa kuin laulussa ikaan. Ja minna tavattiin, kun se tuli lomailemaan. Mutta ei muuten ihmeempia.
Tanaan ajateltiin alkaa sosiaalikeskus-kierros. Niita on taalla yli 30. Tekemista riittaa.

Ja pian suunnataankin etelaan. Aiti vuokraa asunnon viikoksi Malagasta, 8.12 eteenpain. Sina, rakkahin lukija, olet kutsuttu, tulehan kaymaan!

...

Puisto peittyy lehtiin,
meista jaa enkelit.
Tule, viela ehtii
eran silmapelia.

...

He visto bastantes.
Ayudeme a sentir algo nuevo.

pahvikaupungissa

No-one dies in Cardboard City
Faces only fade away
Eat your pride and take their pity
Fight to live another day.
- skyclad
----------------------------------

Ollaan eletty kadulla viikon paivat, katetussa kaytavassa jossa on kauppoja ja joku museo. Siella asuu useampikin hobo, pahvilaatikoissaan. Ohikulkijoihin tottuu. Poliisi ajaa ohi valilla ja huikkaa buenas nochesit.

Eilen saatiin tarpeeksi rahaa kasaan katuesiintymisella etta paastiin pesulaan! Pesin itsenikin vessassa niin hyvin kuin taisin, aiheuttaen vain pienen tulvan.

Tavattiin yksi kiva tytto, joka opiskelee yliopistolla screenwriteriksi, ja joka haaveilee oman teatteriryhman perustamisesta. Olen mukana.

Lisaksi on tutustuttu itavaltalaiseen punkkariin Thomasiin, ja koiraansa Diegoon, seka koko joukkoon kadun vakea, joiden nimia en muista mutta jotka moikkaa ystavallisesti.

Vahan rakainen ja tukkoinen olotila. Ja kasia sarkee tolkkien takominen. Onneksi Suvi lainasi rahaa, voidaan kayda ostamassa Barriosta yrttilaaketta.

Alaka ole huolissasi aiti, puhelimen laturi on vain rikki, enka viitsi juuri nyt sijoittaa uuteen.

Valencia, Kekri Barrio del Carmenissa

Viimeiset paivat viilenevassa Benidormissa olivat pitkastyttavia. Toverimme Dean sai turpaan jattimaiselta skinheadilta ja lahti takaisin Jamaicalle, asumuksemme Hostal Fontanella suljettiin kaupungin tyomiesten toimesta, ja muutimme takaisin ensimmaiseksi valtaamaamme taloon, nyt ylakerran asuntoihin. Pari yota siella vietettyamme ovi potkittiin auki kesken unien ja kaksi venalaista miesta hyokkasi sisaan, huitoi meita taskulampuilla silmiin ja huusivat aikansa, kunnes lopulta rauhoittuivat ja lahtivat pois, todettuaan ettei meilla ole varaa, eika meista ole vaaraa. Painottivat kuitenkin sita kenen alueella oltiin. En tajunnut muuta kuin sanan "territorio".
Yritimme keskittya jokusen paivan kirjoittamiseen. Aloitettiinkin jotain, dramatisoidaan yhdessa kohtaamiamme ihmisia ja katsotaan syntyisiko niista tarinaa. Ehkapa syntyykin. Suunnittelin yhdesta huoneesta jo kirjoitushuonettakin.

Istun, asetun
sanoiksi aloilleni.
Kirjoitushuone.

Kunhan eivat potkisi,
sotkisi papereita.

...

Lopulta tuli se vahemman sateinen paiva jota oltiin odotettu, ja saatiin kyyti Valenciaan. Oltiinkin jo kuultu minne taalla kannattaa menna, ja suunnistettiin saman tien Barrio del Carmeniin; hippien, punkkareiden ja taiteilijoiden kaupunginosaan. Siella kysyttiin ihmisilta "Donde est muchos punks?" ja pian oltiinkin taas tohinan keskipisteessa, pehmeilla sohvilla, kovassa paikassa. Verkostoiduttiin tohinalla, vilauteltiin ihmisille lappua johon oltiin piirretty squat-merkki ja kysymysmerkki, ja sanottiin etta voidaan tehda toita, laittaa ruokaa ja siivota. Ystavalliset tyypit ajelutti meita yomyohalla viela paikkoihin joista yosija olisi voinut irrota, mutta ei loydetty sopivaa joten nukuttiin viime yo kadulla. Olkoon tana yona parempi onni.

Amsterdamista asti mukana kulkenut sailyketolkki on hajoamassa katusoittopaukutukseen. Lienee pakko ostaa uusi! Se on imagon kannalta tylsaa - ajan patina ja kolhut sopii hobo-lookkiin - mutta ehka uuden uutukaisen sailyketolkin kiilto ei sita aivan pilaa.

Onpa hyva mieli, etta paastiin liikkeelle. Kyna meinasi jaada jo jumiin kirjoitushuoneeseen. En muistanut etta se tarvitsee enemman tilaa ymparillensa tanssiakseen vapaasti.

rytinalla piireihin

Eilen oli keikka vakiopaikassamme, Abraxasissa. Punkahtavaa surffia, ja vihdoinkin paljon paikallisia kovanaamoja koolla. Tutustuttiin Bolivialaiseen raikulipoikaan, Fabioon, ja Argentiinalaiseen katusoittajaan, Sebastianiin. Ja kaupungin kauneimpaan, sakenoivimpaan ja suloisimpaan rayhahengettareen, jonka nimea en ehtinyt viela kysyakaan... Yhdessa saatiin suuresti eloa yleisoon, tanssittiin ja riehuttiin esimerkillisesti, ja oli parhainta tuntea valtavaa yhteenkuuluvuuden tunnetta taysin tuntemattomien kanssa. Myohemmin istuttiin baarin pihalla, soiteltiin ja laulettiin ja tutustuttiin vahan rommipullon ymparilla. Tana iltana pojat ovat tulossa hostellillemme ainakin kaymaan. Pitaa siivota ( = levittaa uudet puhtaat pahvit lattialle) ennen sita. :)

Sikali ei ihan viela kiinnostakaan lahtea tasta kaupungista... Aslankaan ei ole viela antanut kuulua itsestaan... Oli ihan erilaista kavella kaupungilla tanaan, kun yhtakkia olikin mahdollista tormata "tuttuihin" ihmisiin kuin tahan asti... Ja oi, kohtaisinpa viela sen tyton...

Paivan laulu:
beneath the surface of tourist attractions
i found the princess of crust in action
she punched me in the face with her eyes
and danced right through me pogo-style...
Benidorm punx! Quality over quantity!

Aamiainen hotellissa osa 2: Krapulajuoksuaamiainen

Kolmas kerta toden sanoo, niin sanotusti...
Kavimme tana aamuna (19.10.) jalleen aamiaisella hotellissa, kolmatta kertaa. Edellisessa paikassa meilta oli kyselty korttia toisella vierailullamme siella, joten paatimme, etta parempi menna jonnekin muualle.
Jatkoimme katua pitkin seuraavaan hotelliin, neljan tahden paikka, joka jo ulkoa pain naytti silta, ettei meidan sinne pitaisi menna. Menimme kuitenkin, kohtaloa uhmaten.
Ravintolatila sijaitsi toisessa kerroksessa, jonne krapulaisina edellisen illan ryypiskelysta laahustimme. Kun saimme ensimmaiset havainnot paikan asiakkaista, tiesimme, etta tanne emme kuulu. Tiesimme myos, etta kaikki muut tiesivat sen, siina maarin kylmia, parhaimmillaankin hammastelevia katseita saimme.
Kuitenkin, kun tanne asti olimme tulleet, paatimme nauttia hotellin runsaista antimista. Ruoka oli sisalloltaan samaa tavaraa kuin aikaisemmassakin paikassa, joskin taalla mehut olivat tuorepuristettuja, tarjolla oli enemman kaikenlaisia herkkuja. Yhden seinan vierella oli jopa pieni leipagrilli, jossa pystyi paahtamaan itse leipansa.
Haalimme lautasemme tayteen ja istuimme alas. Silla sekunnilla paikalle pollahti tiukan nakoinen vanhempi tarjoilijatar:
"You live here? What's your room number?"
"Uh... umm... I think it's... err... ten-sixteen, yeah that was it!"
Tarjoilijatar kirjoitti jotain ylos, ja poistui, mutta koko ajan kun istuimme syomassa, tunsimme hanen tuijotuksensa niskoissamme...
Heti kun nostimme ahterimme lahteaksemme, tarjoilijatar kiiruhti juoksujalkaa edellemme, hotellin aulaan odottamaan meita. Paikalle saapuessamme han sanoi hyvin tiukkaan, kaskevaan savyyn:
"You pay!"
"Uhh... ooo-kay..."
Seisoimme hetken aulassa, pohtien mita tehda... ei meilla ollut rahaa pennin hyrraa, joten maksaminen ei tietenkaan tullut kysymykseen. Mielessa pyori kaiken maailman nyyhkytarinoita, joilla olisimme voineet sulattaa kylman espanjattaren sydamen.
Sitten se tapahtui
"Juostaanko?"
"Onko reitti selva?"
*mulkaisu ovelle pain*vastaanotossa puhutaan jotain vartijoista*
"Jep"
Ja nain sankarimme juoksivat, juoksivat ja juoksivat, taskuissaan pari appelsiinia ja omenaa.

Aamiainen hotellissa

Eras tuttavamme kertoi ensimmaisina iltoinamme taalla, etta hotelleihin voi menna aamupalalle kello 8 ja 10 valilla. Saa syoda ilmaiseksi niin paljon kuin mielii, ja maha vetaa.
Tanaan (15.10.) sitten ensimmaista kertaa kaytimme tata palvelua, ja soimme lahimmassa hotellissa kotikatumme varrella. Tarjolla oli kaikkea muroista ja myslista tayteen englantilaiseen aamiaiseen, kaikki avoimessa seisovassa poydassa. Olipa siella myos viini- ja oluthanat, joskaan emme niita talla eraa hyodyntaneetkaan.
Ravitsimme itsemme ahkyyn, siita huolimatta ettei Jaakko ole aamiaista tottunut nauttimaan: Pekonia, paahtoleipaa, kahvia, muroja, paistettuja tomaatteja, papuja, perunoita, mehuja jos jonkinlaisia, limonadeja, ja jalkiruoaksi viela leivonnaisia ja kaakaota...
Jaakko vainotteli koko aamupalan ajan, mita jos joku tulee tivaamaan jotain? Tuijottavatko tyontekijat? Rauhoittelin sanomalla ettei heita kiinnosta: kaikki yli jaaneet ruuat kuitenkin heitetaan pois, samapa tuo jos pari edes vahan siistimman nakoista ja korrektisti kayttaytyvaa laitapuolen kulkijaa syovat, kunhan emme asiakkaita hairitse.
Erotuimme joukosta hyvinkin. Olimme ainoat yhtaan nuoremman nakoiset paikalla, muu asiakaskunta oli siististi pukeutuneita, vanhoja espanjalaisia, osa heista mulkoili meita hieman epaillen.
Nautimme talon antimista (kolmen tahden hotelli, nimea en muista) ja poistuimme paikalta. Kotimatkalla pysahdyimme viela lahikuppilaamme, Hendry's Pub/restaurant/mikaliehen nauttimaan kahvit ja poistamaan ylimaaraista painolastia paikallisen viemariston iloksi.

diary of a dérive, pt 3

Meidan parvekkeella lojuu banaaninkuori. Auringon paahteessa on mustunut nopeasti ja mennyt kippuralle. Katsellessani sita tajusin etta teoksen nimi on rusketus. Ensi yona kayn viemassa rannalle useita banaaneja, pienten pyyhkeenriepujen paalle aseteltuina.

Eilinen velloo suolessa. Yritan rauhoittaa sita ajatuksen voimalla. Eihan meilla ole edes vessaa, kakalle on pitka matka. Makaan lattialla parvekkeelta paistavan auringon hauteessa, meren pauhussa. Tuli nosteltua kuppia, ja nostatettua luontoa siina maarin etta rohkenin laulaa mustalaistytolle hanelle saveltamani kipaleen, mandoliinilla saestaen. ("Mustalaisnaisen nauru poliisille on taman kaupungin kaunein aani! Mustalaisnaisen nauru poliisille lumoaa mut, tayttaa paani! Ryysyjen ja lian alla sykkii puhdas noidan sielu va-paaaa-na!")

Krapulaan herattyamme ja saastakuoren alla vapisimme tiemme naapurihotelliin (****), jossa tunkiessamme aamiaista huiviin emme nayttaneet kuuluvan joukkoon senkaan vertaa kuin aiemmin kayttamassamme hotellissa. Saimme siis tata riemullista olotilaa ennestaan ehostaen juosta henkilokuntaa pakoon, potsit pullollaan rasvaa.

Ala tule paha kakku...

Vasemman kaden sormenpaani ovat kovettuneet ja tunnottomat mainitun soittimen rankyttamisesta, ja sormet muutoin kipeat ja heikot. Saavatpahan kuitenkin nyt lepoa, ainakin muutaman paivan, kun policia local takavarikoi soittimen. Sain konstaapelilta fyysista vakivaltaakin, kun itsepintaisesti jaksoin oikaista hanta useaan otteeseen hanen kutsuessaan soitintani kitaraksi!

Sidoimme minut poliisin kayttamalla muovisella eristysnauhalla nippuun, ja laitoimme viereen lapun "Playing the mandolin is strictly forbidden in benidorm". Turisteilta irtosi sillakin performanssilla muutama kolikko.

...

Mita me diskoon
kun paastelen aania
ja Teemu joraa.

Istutaan teltassa.
Kerjalaisen elamaa.

...

Sateen kalterit,
valju varipaletti,
vetta ja leipaa.

Viela yksi kuuro ja
valimeri lyo sisaan.

...

Olen saanut hurjasti itsevarmuutta esiintymiseen - laulamiseenkin! Hauskinta melkein on improvisoida ja laulaa hetken lauluja kulloisistakin tilanteista.

Eraana iltana istuessamme taidetta kaupittelemassa ja lauleskelemassa kadunkulmassa, kohdalle sattui aivan Ian Curtisin nakoinen poika. Ja kohtalon oikusta olimme juuri laulamassa Joy Divisionia, joten han yhtyi lauluun ja piiriimme. Hanen nimensa on Aslan. Norjalainen. Aslan osoittautui monin paikoin aivan hengenheimolaiseksemme, ja kertoi etsineensa luotettavaa matkaseuraa... ja kokee loytaneensa sita meista. Hanen armostaan siis matkaamme Barcelonaan varmaankin jo lahipaivina, bussilla jonka han maksaa :) Kaiken lisaksi han oli haltioissaan deriven ideasta. Olemmekin hieman lipsuneet siita, tehneet liiaksi suunnitelmia ja asettuneet aloillemme... On aika taas harhailla ja seurata impulsseja!

Olemme ottaneet valokuvia halvalla kertakayttokameralla. Lahetetaan postikortteina jahka saadaan kehitettya.

...

Kerjatessa on tullut tietysti kokeiltua eri asentojen toimivuutta ja mukavuutta. Ei liene yllatys etta paikallisiin, joita eras kohtaamamme tyyppi kuvaili "katolisemmiksi kuin italialaiset", toimivat hyvin yhteen liitetyt kadet. Rukoilu-asennossa ajatukseni monien ihmisten minua kohtaan suopeammaksi muuttuneesta suhtautumisesta pyorivat rukous-tyon kasitteen ymparilla. Mietin etta mahtoivatko he kokea minun rukoukseni jotenkin auttavan heitakin. (Eraskin mies kiitti minua antaessaan kolikon ennenkuin itse edes ehdin sanoa gracias.)
Stanislavskin teatteri-oppien keskeisin sisalto on se, etta naytellakseen jotakin (tunnetilaa, oloa) on ensin alettava liike, haettava asento, jne, ja annettava sita kautta loytyvien (eika niinkaan sisaisesti pohtien ja pinnistellen) tunteiden kasvaa sisallaan... Ehka se oli sitten onnistunut nayttelijantyon harjoitus, silla naita miettiessani, kadet yhteen liitettyna, tunsin hetken ajan keskustelevani sisallani sen kanssa, jonka itse Jumalaksi miellan, ja minut todella taytti pyha olo. Ehka se paistoi kasvoiltanikin. Ehka siksi rahaa ropisi.

....

eipa muuta talla kertaa. Kommentoikaapa jotain!

j.

Eraretki vuorelle ja paluu Benidormiin

Benidormilaiset (seka aiemmin mainittu kuskimme Ron, etta paikallinen turistiopas) olivat uskossa etta naapurikylan vuoren juurella saa vapaasti leiriytya kunhan ilmoittaa viranomaisille. Onneksemme emme ehtineet , vaan pysahdyimme kysymaan tieta ko. auktoriteettien luo paikallisesta infosta.

"There are only camping sites where you can put the tent, but not nearby."
"But we´d like to camp in the wild, for free..."
"It is prohibited."
"But they told us at Benidorm..."
"Sorry, cant help it."

Sitten infon tati katsoi meita pitkaan, arviovasti, ja jatkoi:

"If they don't see you of course..."
"Where should we go not to be found?"
"A hundred meters off the path should be fine."
"And if they do see us?"
"Trouble."
"Claro!"

Ja taas mentiin, rinkat selassa, ylamakeen.

.....

Ollaan melko nakuina. Shamaaniteemun korvakorujen varjo tekee kuvion iholle kun han lukee maastosta jalkia, mista on kuljettu. Etsimme turvallista leiripaikkaa, mista meita ei nahda. Pulahdan rosoisen horisontin rajaamaan syvaan siniseen, ja pysahdyn kuuntelemaan hyonteisten ja lintujen ja kylan koirien sinfoniaa. Valilla sen keskeyttaa lentokone, joka viiltaa jaa-arven muuten virheettomaan taivaaseen. Kun aani kaikuu on kuin vuori mylvisi sen peraan. Vaaksan mittainen ja sormen paksuinen tuhatjalkainen lyllertaa kivikossa. Katkon pienella rautasahalla piikkipensaita makuualustana kayttamani kaislamaton alta, ja lepaan.

Myohemmin teimme leirin solaan, kahden jyrkanteen valiin, jonkun isokokoisen elaimen luiden merkitsemaan paikkaan. Yrttien tuoksu on omaa lemuamme vakevampi. Kiipesin mandoliinin kanssa rinnetta ylos luolaan joka nakyy etaalle, ja renkutin Elwoodien "viimeisella rannalla" niin etta koko Finestra varmasti huokasi helpotuksesta kun viimein loputin, Teemun huutaessa minut teelle. Istuin siella ylhaalla kuin vuoristolaisrosvo kalsareissani ja parta ruokkoamattomana. Joku patikoitseva turisti etsi tieta vuoren huipulle vaarasta paikasta, ja meinasi loytaa leirimme. Huusin siis hanelle luolani juurelta ohjeita takaisin merkitylle polulle.

....

Pilvien huntu
tivaa vuoren sulhasta.
Veikkaan etanaa.

Jatanpa haalahjaksi
varpaankynsisilppua.
...

Mandoliini soi.
Laulan ikavastani
vuoren rinteella.

Laaksossa kaikki koirat
kiistelevat rytmista.

...

Palasimme Benidormiin ensimmaisen pahasti sateisen yon jalkeen, hytistyamme oksille sateensuojaksi virittamamme teltan alla ahtaasti monta tuntia. Benidormissa, juotuamme itsemme taas halvalla humalaan ja otettuamme selvaa mista saa tarpeen vaatiessa toita (flyereiden jakajina yoklubeihin, hiippailimme uuteen kotiimme. Valtaamamme hostelli ei ole vartioitu, mutta ongelmia tuottaa kerrostalo jonka takapihan kautta on kuljettava. Yovartija akkasi meidat, ja kotimatka kesti siksi odotettua pidempaan. Aloimme jo suunnittelemaan uutta sisaanmenoreittia "kotiin".

Mallinukke jai
yhden illan jutuksi,
vaikka tanssittiin.

Vaikka tanssittiin
vasten paraativirtaa,
ei tullut yoksi.

Sen muovi-iho hohti.
Vartija naki meidat.

Matka Espanjaan & Benidormin valtaukset

Amsterdam - Benidorm
It rained, for no surprise, in Amsterdam this morning. We took our rucksacks to a nearby (official!) hitchhiking spot with hopes of getting to France within a day - if lucky. Teemu had spoken aloud the name of Hermes, our patron only thrice before a car stopped by and the man said he'd take us all the way to somewhere in Spain. We thought the geese can wait for now, and now we're heading to where there are enough fruits to keep one from starving. The guy drove 27 hours almost nonstop with the energy he got from cocaine. In the morning, which i wasn't sure i'd see the lowlands had changed into a more wrinkled landscape, Spain! Immediately after the mountains the weather changed, and we knew we had come far enough!

The first night we got drunk from cheap sangria and slept in the far corner of the beach. I slept on a trail of ants.
............

Punaisempi maa
tultaessa etelaan
maisemoi mielen.

Punaisempi maa
vuoret ja hedelmapuut...
Julistan: "Siesta!"

Ypo pilvenriekale
kiiruhtaa taivaanrantaan.

.............


Benidorm 30.9, yolla.
Kirjoitan taskulampun valossa, talossa jonka valtasimme vuorten ja meren valissa, turistirysassa nimelta Benidorm, paratiisirannalla. Kolme kolmikerroksista kivitaloa ja sisapiha. Alakerran ovet on muurattu umpeen, mutta kaikkien parvekkeiden ei. Nimesimme paikan Ratapihan Etelaiseksi Etapesakkeeksi. Majoituimme aluksi pyorakellariin aikomuksenamme kavuta asuntoihin myohemmin, mutta innokas vartija on hieman aiheuttanut hankaluuksia. Meidan on nukuttava poydan alla niin ettei han aamuoisella kierroksellaan osu meihin taskulamppunsa valokiilalla. Han usutti meidan jo kerran pihalta. "Claro!" sanoimme, ja palasimme saman tien takaisin.
Pyorakellarista loytyi myos hylattyja polyisia surffilautoja. Teemu ajatteli alkaa laineiden kunkuksi, mutta sen pitaisi kylla ensin oppia uimaan.
Talo sijaitsee aivan keskustan tuntumassa, mutta tanaan loysimme turistivirran ja meren rannalta vielakin paremman asumuksen, jonne aiomme muuttaa heti palattuamme viikon mittaiselta erakkoretkeltamme jylhaan Espanjan luontoon, jonne olemme juuri lahdossa. Wild camping on taalla sallittua kunhan ilmoittaa viranomaisille.
Loytamamme talo ei ole mika tahansa tono, vaan entinen hostelli! Hostela Fontanella toivottaa kaikki tervetulleiksi! Ilmoittakaa tulostanne etukateen ja siivoamme teille huoneen valmiiksi :)
Suihku ei valitettavasti toimi, mutta meressa peseytyminen saa ihon ja tukan tuntumaan kokeilemisen arvoiselta.
Olemme hioneet esiintymista hieman, mutta enimmakseen vain tuhlanneet saastojamme ja riekkuneet. Yoklubien edessa flyereita jakavilta tyypeilta kannattaa kysya jos kukkaa / hasista etsii. Diilaavat salaa pomoiltansa, vinkkaavat vessaan mennessaan, etta seuratkaa.
Joku deriven ekspertti ja situationistipioneeri aikoinaan kirjoitti (mielisairaalasta kasin, jossa loppuelamansa vietti) etta nelja kuukautta taydellista ajelehtemista ilman maaranpaata on ihmisjarjen sietokyvyn raja. Irrottuani vihdoin kaikesta ymmarran mita han tarkoittaa ja alan nahda tahan asti itsetarkoitukselliselta ja pakottavalta tavoitteelta tuntuvan ajelehtimisen tilan pikemminkin valineena etsittaessa uusia suuntia. Suuntia joista voi olla varma.
Kai sen etta ajattelee jo mista huoneesta voisi tehda vierashuoneen, tai sen etta jattaa hemaisevalle katutaiteilijattarelle kolikon mukana pienen kirjeen, voisi nahda jonkin uuden perustamisen - uuden pidempiaikaisen tavoitteen esiasteena. Ehka.

Humuun peittyy maa

Istumme kirjastossa. Amsterdamin keskustassa. Tanaan koitetaan viela saada kyyti etelaan. Festivaalilta ei saatu. Siis Robodock festivaalilta. Olipa hyva jytina, taidetta asenteella. Oltiin siella vapaaehtoisina. Saatiin ruokaa ja suojaa ja juomaa ja toita ja taidetta ja jytinaa. Paimennettiin ihmisia pois tulta syoksevien koneiden ja ilmassa viuhuvien lentavien robottien terien tielta, tutustuttiin pintapuolisesti jos jonkinlaisiin tyyppeihin. Tanaan aamulla revin rannekkeen ja koitin pesta festivaalia paaltani, mutta se on pinttynyt, riena. Ulkona sataa eika peukun heilutus totta viekoon kiinnosta nyt. Pari hassua runoa on syntynyt. Mielikuva amsterdamista hamahakinverkkona yha voimakas. Niita vihulaisia on oikeastikin joka paikassa, ja niiden valtavat ja huolellisesti punotut verkot kimaltelevat kasteesta ransistyneiden kopperoiden ikkunoissa. Houkuttelevat huoletonta katsetta.
Keksittiin etta verkosta ei rapistella irti yrittamalla poispain, vaan kokenut sankarseikkailija keksii lopulta missa salaisuus piilee; verkon keskella on trampoliini (paikallisella slangilla tram), johon voi hypata. Jos hyvin kay, sininen lukki ei ole silla nimenomaisella saikeella, reitilla johon trampoliinista sinkoutuu, ja sen avulla paasee ihan kaupungin rajalle, josta voi sitten saada kyydin. Jep.
Kaipaamme aloillemme hetkeksi. Olisi perustettava pieni autonomia johonkin. Mutta se ei ole jarkevaa viela, on mentava etelammas, etelammas.

Tanka:

Festarikansa
sulaa teltan seinalle
varjoistaan yhteen.

Jatkaisimmeko siita
mihin hanen kanssaan jain?

Esiintymis- ja maalailutouhuun on tullut luottamusta. Hollantilaiset on vaan ihan kyttia sen suhteen mita saa ja mita ei saa tehda kadulla. Siis jotain perinteista instrumentta sopii soittaa, mutta mitaan liian "esiintyvaa" ei saa tehda. Kuppien kolistelu oli ilmeisesti sita, maalaamisesta kukaan ei ehtinyt meita syyttaa, ja silla teki paremmin rahaakin.

HENCE THATWARDS! - Diary of a dérive pt.1.

wikipedia about dérive:

In philosophy, a Dérive is a French concept meaning an aimless walk, probably through city streets, that follows the whim of the moment. It is sometimes translated as a drift.

French philosopher and Situationist Guy Debord used this idea to try and convince readers to revisit the way they looked at urban spaces. Rather than being prisoners to their daily route and routine, living in a complex city but treading the same path every day, he urged people to follow their emotions and to look at urban situations in a radical new way. This led to the notion that most of our cities were so thoroughly unpleasant because they were designed in a way that either ignored their emotional impact on people, or indeed tried to control people through their very design. The basic premise of the idea is for people to explore their environment ("psychogeography") without preconceptions, to understand their location, and therefore their existence.

------
14.9.2007

We left the cold north following an arrow in the sky, a flock of geese travelling.
The same night we saw the birds, Teemu saw on tv a children´s program in which some geese that moved to Paris. Hence thatwards! It´s our mission now to find geese in Paris and go feed them bread.

We arrived last night in Amsterdam, after one cheap flight to Bremen, Germany, one night in a tent somewhere by the road and three hitch-hiked rides. We´ll be happily lost here until it gets too cold again for us travelling birds.

freelance-påsteljooni starttaa!

Kirjoita kirje; Stray Mail - company toimittaa sen perille.


Esittele itsesi vielä tuntemattomalle, uudelle sydänystävällesi!
Kerro kiukkusi suoraan inhoamallesi ihmistyypille!
Löydä lapsuutesi kadonnut mielikuvitustoveri!
Lähesty rohkeasti minkälaista ihmistä tahansa!

Postitoimistomme ei vie kirjettäsi tietylle, nimetylle henkilölle,
vaan vastaanottajan kuvauksen mukaan. Kuvaus saa olla arvoituksellinenkin.

1e / kirje.
(Raskaammista lähetyksistä ja työläämmistä tehtävänaannoista veloitetaan lisää.)

Esimerkkejä vastaanottajista:
- ulkopuolinen n.15v. tyttö, vienosti rock, kirjastossa tai kirpputorilla.
- hölkkääjä.
- katusaarnaaja.
- punaiseen pukeutunut koiran ulkoiluttaja.
- kerjäläinen tukholmassa.
- yökerhosta palaavan seurueen äänekkäin nauraja.

jcsupa*

because youre worth it!

basso

aito banksy-väärennös

kyltti

Nämä puutalot vallattiin kesällä 2006.
Kulttuurikeskus Ratapiha ehti toimia
yhden kuukauden ennen kuin kaupunki
valtasi sen takaisin

Eläköön vapaa taide!