Monday, March 10, 2008
Saturday, March 08, 2008
Teemun matka jatkuu!
Tänään Teemu herää viimeisen kerran Malagan valtaukselta, jossa on kuluneiden kuukausien aikana kuulemma asunut jo toistakymmentä ihmistä. Hän jatkaa matkaansa uusien ystäviensä seurassa ainakin tuonne : http://www.dragon-festival.com/index.php .
Suunnitelmissa on kuulemma myös Istanbul ja Intia - mutta vasta syksyllä, ja niitä ennen hän on vielä poikkeava Suomessakin, onneksemme!
Tässä uusia valokuvia Malagasta.
Tuesday, March 04, 2008
Pro-life grownups ; an antithesis for all the "suicide girls" (and boys) out there.
There's a huge difference in how aging is viewed on - and appreciated - in different cultures. To be more precise ; between those who have been subjected to the marketing of eternal youth and those who have "grown naturally".
In our culture (Finland probably being one of the most extremes of this polarisation) the signs of aging are shunned upon. People are trying to hide their wrinkles because they think others will look down on them if they let them show. They cut their hair to the uniform granny-look - or put on fake hair - in fear of showing the grayness and balding. They put more and more creams and layers of makeup to hide their age. It is this fearful and ashamed-of-oneself attitude only that makes them look just as pitiful as they think they are.
Should they keep their heads high, stand proud and let their age show - without any attempt to hide it - they'd certainly find the reaction of people completely different; full of awe! That's the way old people are viewed in most places in Africa (at least; I have never been to anywhere in Asia but i guess it's somewhat the same). And glory hallelujah, that's the way it should be! Age and experience have always been - and will always be - respected among the younger generations, if only they're respected by the old ones themselves too. Let children enjoy their childish beauty but do not give them the example of trying to maintain that rosyness all your life. That is totally twisted and sucks, big time.
And although the topic of this text seems to critisize just one trend of appearance, I have nothing against that precise one. In fact i personally do fancy that look a bit myself too - being an old school goth and all that... It just sounded fit for the topic, for after all I think way too many people in this fucked-up-by-advertising-world are seriously thinking of killing themselves just because of their looks; because they think they're not fit for their own girly/boyish choice of aesthetics anymore. I wish they'd wake up and realize that there is more to the concept of beauty than just that.
And I guess I'm just frustrated by hopelessly hoping that more people would dare to show that they actually put even nearly as much time and effort on the content of their minds - as they do on their outward appearance. If you're certain of your beauty (and mainly your honesty to yourself), you will shine. You don't need all that junk they're selling you to be noticed. Although I'm not a pretty creature myself, and though I've been close to the brink of turning completely bitter toward all the lucky ones in that sense, I've been blessed to meet some people who have proved the dichotomy between beauty and intellect wrong. There are people who actually manage to be both smart and pretty. Just let that latter one show too, all you babes! - If only to keep us ugly buggers happy?
I'm also declaring a hope for more people who'd really dare to question the "fascist beauty standards" ; not only by repeating such a cool phrase - not only by trying to deny them - but instead understanding their reality, their actual effect on all of us, and by bringing it to light helping us to dissolve them.
That being said, let it be known that I'm just kidding - like all adults should - don't take any of it too personal.
<3
In our culture (Finland probably being one of the most extremes of this polarisation) the signs of aging are shunned upon. People are trying to hide their wrinkles because they think others will look down on them if they let them show. They cut their hair to the uniform granny-look - or put on fake hair - in fear of showing the grayness and balding. They put more and more creams and layers of makeup to hide their age. It is this fearful and ashamed-of-oneself attitude only that makes them look just as pitiful as they think they are.
Should they keep their heads high, stand proud and let their age show - without any attempt to hide it - they'd certainly find the reaction of people completely different; full of awe! That's the way old people are viewed in most places in Africa (at least; I have never been to anywhere in Asia but i guess it's somewhat the same). And glory hallelujah, that's the way it should be! Age and experience have always been - and will always be - respected among the younger generations, if only they're respected by the old ones themselves too. Let children enjoy their childish beauty but do not give them the example of trying to maintain that rosyness all your life. That is totally twisted and sucks, big time.
And although the topic of this text seems to critisize just one trend of appearance, I have nothing against that precise one. In fact i personally do fancy that look a bit myself too - being an old school goth and all that... It just sounded fit for the topic, for after all I think way too many people in this fucked-up-by-advertising-world are seriously thinking of killing themselves just because of their looks; because they think they're not fit for their own girly/boyish choice of aesthetics anymore. I wish they'd wake up and realize that there is more to the concept of beauty than just that.
And I guess I'm just frustrated by hopelessly hoping that more people would dare to show that they actually put even nearly as much time and effort on the content of their minds - as they do on their outward appearance. If you're certain of your beauty (and mainly your honesty to yourself), you will shine. You don't need all that junk they're selling you to be noticed. Although I'm not a pretty creature myself, and though I've been close to the brink of turning completely bitter toward all the lucky ones in that sense, I've been blessed to meet some people who have proved the dichotomy between beauty and intellect wrong. There are people who actually manage to be both smart and pretty. Just let that latter one show too, all you babes! - If only to keep us ugly buggers happy?
I'm also declaring a hope for more people who'd really dare to question the "fascist beauty standards" ; not only by repeating such a cool phrase - not only by trying to deny them - but instead understanding their reality, their actual effect on all of us, and by bringing it to light helping us to dissolve them.
That being said, let it be known that I'm just kidding - like all adults should - don't take any of it too personal.
<3
Moraalisesta velvollisuudestamme pyrkiä alati parempaan, valoon, kohti yhteisymmärrystä ja keskustelun vapautta.
Tietoisuus surisee kuulemma jossakin aivojen pinnalla, uloimmissa kerroksissa. Sen tarkkaa sijaintia on yhtä mahdoton määritellä kuin sanojen asettumista välillemme; eiväthän ne asetu. Ehkä tietoisuus onkin luonteeltaan dialogista, kuten David Bohm ehdottaa. Aivoissa tapahtuu liikahdus, sana tai kuva nousee pintaan, ja toinen pala mieltä reagoi, vastaten siihen, ja herättäen taas muita. Synapsien välinen vuoropuhe on se minkä havaitsemme - tietoinen kokemuksemme.
Planeettamme pintakerros on lähettämästämme radioaaltosekamelskasta sakea, kosminen soppa. Yhtä lailla mihinkään tiettyyn paikkaan määrittelemätön (ja samalla kaikkiin yhdessä verkossa oleviin osasiinsa sitoutunut) tietoliikenne muodostaa jatkuvaa sisäistä vuoropuhelua käyvän kokonaisuuden.
Kun yksilö kohtaa elämässään haasteen joka vaatii mukautumista, tai tulee prosessoineeksi jotakin ajatusta kyllin pitkälle, tulee aika jolloin sen on karsittava vääriksi, huonoiksi tai vanhentuneiksi kokemiaan ajatuspensaansa oksia. Aivojen resurssit eivät vain riittäisi niiden kaikkien kannattelemiseen, ja sitäpaitsi usein ne olisivat keskenään ristiriitaisiakin, liika tuuheus estäisi terveiden oksien pääsyn valoon.
Käänteet kollektiivisessa ajattelussa puhkeavat esiin usein vallankumouksina. Vanhat mielipiteet, olivatpa uskonnollisia tai poliittisia, väistyvät aikansa elettyään. Olisi minusta kovin suotavaa ettei siihen tarvittaisi aina verenvuodatusta; että sopeutuvaisena lajina oppisimme myös sillä tavalla joustaviksi, ettemme samastuisi koko olemuksellamme mielipiteisiimme - ettemme kokisi tarvetta kaatua ajatustemme mukana. Jos joku kritisoi jotakin teoriaa, kantaa tai näkemystä jota itse pidämmekin merkittävänä ja jopa puolustettavana, meidän ei tulisi silti henkilökohtaisesti loukkaantua. Ja vaikka omaa rakasta persoonaammekin kritisoitaisiin, siihenkin tulisi osata suhtautua tuohtumatta, todella muiden ja omaa mielipidettään arvioiden, uskaltautuen esille, paljastaen itsensä.
Tähän kun vielä siteeraan yhtä aikamme neroa, itseäni, voinkin jättää aiheen tyylilleni sopivan itseriittoisen vittumaisen kutkuttavasti kesken ja toivoa että joku muu jatkaisi tästä, minua ojentaen. "Jos sinusta tuntuu että näet asiat ympärilläsi paremmin kuin muut, kirkkaammin, sellaisina kuin ne ovat, se johtuu ehkä siitä että olet valokeilassa. Spotin paisteessa voi tulla hiki, mutta harvemmin tylsää."
Planeettamme pintakerros on lähettämästämme radioaaltosekamelskasta sakea, kosminen soppa. Yhtä lailla mihinkään tiettyyn paikkaan määrittelemätön (ja samalla kaikkiin yhdessä verkossa oleviin osasiinsa sitoutunut) tietoliikenne muodostaa jatkuvaa sisäistä vuoropuhelua käyvän kokonaisuuden.
Kun yksilö kohtaa elämässään haasteen joka vaatii mukautumista, tai tulee prosessoineeksi jotakin ajatusta kyllin pitkälle, tulee aika jolloin sen on karsittava vääriksi, huonoiksi tai vanhentuneiksi kokemiaan ajatuspensaansa oksia. Aivojen resurssit eivät vain riittäisi niiden kaikkien kannattelemiseen, ja sitäpaitsi usein ne olisivat keskenään ristiriitaisiakin, liika tuuheus estäisi terveiden oksien pääsyn valoon.
Käänteet kollektiivisessa ajattelussa puhkeavat esiin usein vallankumouksina. Vanhat mielipiteet, olivatpa uskonnollisia tai poliittisia, väistyvät aikansa elettyään. Olisi minusta kovin suotavaa ettei siihen tarvittaisi aina verenvuodatusta; että sopeutuvaisena lajina oppisimme myös sillä tavalla joustaviksi, ettemme samastuisi koko olemuksellamme mielipiteisiimme - ettemme kokisi tarvetta kaatua ajatustemme mukana. Jos joku kritisoi jotakin teoriaa, kantaa tai näkemystä jota itse pidämmekin merkittävänä ja jopa puolustettavana, meidän ei tulisi silti henkilökohtaisesti loukkaantua. Ja vaikka omaa rakasta persoonaammekin kritisoitaisiin, siihenkin tulisi osata suhtautua tuohtumatta, todella muiden ja omaa mielipidettään arvioiden, uskaltautuen esille, paljastaen itsensä.
Tähän kun vielä siteeraan yhtä aikamme neroa, itseäni, voinkin jättää aiheen tyylilleni sopivan itseriittoisen vittumaisen kutkuttavasti kesken ja toivoa että joku muu jatkaisi tästä, minua ojentaen. "Jos sinusta tuntuu että näet asiat ympärilläsi paremmin kuin muut, kirkkaammin, sellaisina kuin ne ovat, se johtuu ehkä siitä että olet valokeilassa. Spotin paisteessa voi tulla hiki, mutta harvemmin tylsää."
Wednesday, February 27, 2008
Monday, February 25, 2008
detournement junkyard
One morning I woke up in a park somewhere in Barcelona and went jogging and stretching myself to get warm, and then I saw this man playing a flute. He wasn't trying to get any attention; actually he was just practising some scales. But the brass of his instrument shone in the exact same gold as the autumn leaves all aroud, gilded by the rising sun. I was just drifting back then, guided by whims of fate, on a sea of events that sometimes broke into storms full of danger. For a long time after that encounter however I felt I was as safe as I ever could be, sailing the berries he had
played.Since I hit the ground, stopped roaming and since I've worn a ring round my left ringfinger I've been doing a lot of cleaning. Literally it means I've tried to make my room comfortable by throwing out all useless junk - including my suitcase. Symbolically it means I try to stay clean of all that other junk, drugs - as represented by the mushroom.
All of this is necessary for me to resist the temptation to follow that flock of ever-moving-birds. I'll keep the curtains closed, and if a rat should enter to whisper of the pleasures outside, I'll claw him 'til he's quiet. This shall be the year of the unseen and unheard rat, meow!
I'll keep the candle burning for the sake of constancy and curl myself up to a ball in the warmth that I've found inside, on the lap of my beloved.
Erect-O-Shock therapy
Spreading the seed of honest beauty on the facade of the spectacle;
- a moisturizing treatment for the overly sensitive cultural skin and inflammated taboos -
There was recently a hussle in Finland about the police seizing some artworks of an artist, Ulla Karttunen, because they included "child porn" material. The artworks were very critical toward the subject, they included only pictures that anybody could dig up from the internet free of charge, and seemingly their sole purpose was on raising the topic to discussion - in a calm manner, not shouting.
The reaction of the society was a saddeningly predictable one; any attempt to try and openly communicate a forbidden subject will be silenced by the power of the taboo itself, leading to an endless circle and thus only making the silence grow louder.
The case of Karttunen reminds me of what happened to the reputation of good old mr. Peter Wilson (Hakim Bey), after his poetry was published in a magazine run by an "ethically suspicious" group, NAMBLA. It's still difficult to discuss any of his marvelous ideas - even with the brighter and more intellectual anarchists - without repeatedly having to answer to accusations like: "But isn't he a paedophile?!" Hakim Bey has always been a great down-bringer of taboos - for he realises the dangers that they hold. Therefore it is no wonder that his systematical and ruthless work has brought him this reputation. What dangers is he talking about then? And like always, we should also ask who profits from all this. Who's gaining from such taboos that make us deaf and dumb on the real problems?
Firstly such overly inflammated taboos are easily the main reason for the very symptoms they try to hide. I mean where does the power of most fetishes come from, if not from the very fact that they are the things we do not want to admit in daylight ; the filth we keep away from our made-up-faces, the power-plays we don't accept between us in the name of equality... If the sexuality of the underaged wasn't so shrouded in mystery, it would certainly not attract so many people either. And if the people who are drawn to it could find satisfaction for their curiousity in a safe way, maybe they wouldn't need to go and trade candy for a glimpse of it? So the taboo serves it's own cause, like the symptoms (cough) can serve the illness (flu) - to spread. And vice versa.
Secondly these taboos work as a means of powerful propaganda to maintain the powers-that-be - just like the idea of terrorism is used to give the police more and more rights. To quote Hakim Bey: "in the masturbation of a child it (= amour fou; the mad love) finds concealed the image of the crumbling of the State". Should we learn to see with open eyes and without hysteria the natural beauty of a human being ripening and coming to a sexually active age, we might have one less reason to give the power from our own hands to an outside force - such as the police, such as the state.
And to take it into a personal level... Does it make me a rapist if I admit that I find the idea of overpowering a helpless woman sexually fascinating? Or should we consider my actions (my not-doing-so) as well? Some might even thank me for my sincerity, and see the positive results; the self control i've got is only due to my conscious ability to process this feeling. I would never imagine raping anyone in reality. But the situation might be totally different if my mind had been so blocked by all hush-hush-ing in my youth - that I couldn't even think about the whole matter. Instead of fantasizing, safely playing with the theme and discussing it with like-minded people I might flip out some day, and commit crimes that I couldn't even remember having done when I regained consciousness.
- a moisturizing treatment for the overly sensitive cultural skin and inflammated taboos -
There was recently a hussle in Finland about the police seizing some artworks of an artist, Ulla Karttunen, because they included "child porn" material. The artworks were very critical toward the subject, they included only pictures that anybody could dig up from the internet free of charge, and seemingly their sole purpose was on raising the topic to discussion - in a calm manner, not shouting.
The reaction of the society was a saddeningly predictable one; any attempt to try and openly communicate a forbidden subject will be silenced by the power of the taboo itself, leading to an endless circle and thus only making the silence grow louder.
The case of Karttunen reminds me of what happened to the reputation of good old mr. Peter Wilson (Hakim Bey), after his poetry was published in a magazine run by an "ethically suspicious" group, NAMBLA. It's still difficult to discuss any of his marvelous ideas - even with the brighter and more intellectual anarchists - without repeatedly having to answer to accusations like: "But isn't he a paedophile?!" Hakim Bey has always been a great down-bringer of taboos - for he realises the dangers that they hold. Therefore it is no wonder that his systematical and ruthless work has brought him this reputation. What dangers is he talking about then? And like always, we should also ask who profits from all this. Who's gaining from such taboos that make us deaf and dumb on the real problems?
Firstly such overly inflammated taboos are easily the main reason for the very symptoms they try to hide. I mean where does the power of most fetishes come from, if not from the very fact that they are the things we do not want to admit in daylight ; the filth we keep away from our made-up-faces, the power-plays we don't accept between us in the name of equality... If the sexuality of the underaged wasn't so shrouded in mystery, it would certainly not attract so many people either. And if the people who are drawn to it could find satisfaction for their curiousity in a safe way, maybe they wouldn't need to go and trade candy for a glimpse of it? So the taboo serves it's own cause, like the symptoms (cough) can serve the illness (flu) - to spread. And vice versa.
Secondly these taboos work as a means of powerful propaganda to maintain the powers-that-be - just like the idea of terrorism is used to give the police more and more rights. To quote Hakim Bey: "in the masturbation of a child it (= amour fou; the mad love) finds concealed the image of the crumbling of the State". Should we learn to see with open eyes and without hysteria the natural beauty of a human being ripening and coming to a sexually active age, we might have one less reason to give the power from our own hands to an outside force - such as the police, such as the state.
And to take it into a personal level... Does it make me a rapist if I admit that I find the idea of overpowering a helpless woman sexually fascinating? Or should we consider my actions (my not-doing-so) as well? Some might even thank me for my sincerity, and see the positive results; the self control i've got is only due to my conscious ability to process this feeling. I would never imagine raping anyone in reality. But the situation might be totally different if my mind had been so blocked by all hush-hush-ing in my youth - that I couldn't even think about the whole matter. Instead of fantasizing, safely playing with the theme and discussing it with like-minded people I might flip out some day, and commit crimes that I couldn't even remember having done when I regained consciousness.
Tuesday, February 19, 2008
lately i have been...
...too unpatient to write anything lengthy on my own, but more active than ever participating in different methods of collective creation. therefore add me to your messenger if you really care to know how i'm doing these days: akademgorod@hotmail.com
...trying to find a job - but without much success, let alone real motivation.
...happy to have rediscovered that living without any money is not that difficult in finland either. at least not if you happen to know extremely way too kind people - like i do. no, i haven't forgotten the debts i've got, and the payback day will come. just wait, please.
...joining together with other agents of Chaos to threaten the status quo.
...getting my system clean(er) of drugs.
...staying up late, sleeping all days.
...speaking straight, trying to stop lying, telling half-truths or crap. systematically. and possibly hurt some people doing so. i'm sorry?
...slowly realizing an old dream of forming a band, re-evoking the joys of music making.
...better. those who deserve to be thanked for that surely know who you are.
...playing a lot with eliot. it's funny how important friend a dog can become.
...seriously thinking about the positive and negative traits i've got, considering that i'll be a father some day. and trying to learn ways to let my aggressions out without scaring the people around.
...puzzled to have understood that many of my old friends are going to have children. gladly shocked to see the pages of history turn. i hope the next generation won't fuck up as bad as we've done so far.
...wondering how Teemu is doing down there. and feeling guilty for having found what i was looking for before he did?
...becoming able to separate the poems from the prose, the fiction from the applications to get a job and the real friends from the imaginary enemies.
...feeling sorry for not visiting my mother often enough, although she lives in the same city now, and must be terribly lonely at times. after all she's definately the best mom there is!
...drinking too much coffee.
...gaining back the kilos i managed to lose on the voyage.
...genuinely proud of the accomplishments of my friends, and less jealous than i used to be. still haven't learned to show them how much i appreciate their work, though.
...having some pretty damn magnificiently good sex, and falling in love with Suvi again.
...smiling and crying a lot more than before. laughing less.
...trying to find a job - but without much success, let alone real motivation.
...happy to have rediscovered that living without any money is not that difficult in finland either. at least not if you happen to know extremely way too kind people - like i do. no, i haven't forgotten the debts i've got, and the payback day will come. just wait, please.
...joining together with other agents of Chaos to threaten the status quo.
...getting my system clean(er) of drugs.
...staying up late, sleeping all days.
...speaking straight, trying to stop lying, telling half-truths or crap. systematically. and possibly hurt some people doing so. i'm sorry?
...slowly realizing an old dream of forming a band, re-evoking the joys of music making.
...better. those who deserve to be thanked for that surely know who you are.
...playing a lot with eliot. it's funny how important friend a dog can become.
...seriously thinking about the positive and negative traits i've got, considering that i'll be a father some day. and trying to learn ways to let my aggressions out without scaring the people around.
...puzzled to have understood that many of my old friends are going to have children. gladly shocked to see the pages of history turn. i hope the next generation won't fuck up as bad as we've done so far.
...wondering how Teemu is doing down there. and feeling guilty for having found what i was looking for before he did?
...becoming able to separate the poems from the prose, the fiction from the applications to get a job and the real friends from the imaginary enemies.
...feeling sorry for not visiting my mother often enough, although she lives in the same city now, and must be terribly lonely at times. after all she's definately the best mom there is!
...drinking too much coffee.
...gaining back the kilos i managed to lose on the voyage.
...genuinely proud of the accomplishments of my friends, and less jealous than i used to be. still haven't learned to show them how much i appreciate their work, though.
...having some pretty damn magnificiently good sex, and falling in love with Suvi again.
...smiling and crying a lot more than before. laughing less.
Friday, February 01, 2008
malagan pika-kuulumiset
[19:21] * hashishi has joined #ratapiha
[19:22] paivaa :)
[19:23] malagassa vielakin, samassa squatissa asun
[19:26] vakiluku on tallahetkella abuut kymmenen, kolme jenkkia, norjalainen, ruottalainen, tsekki, puolalainen ja paikallinen
[19:27] hauskaa porukkaa, kiva kommuuni tullut tuosta paikasta
[19:28] ah, asuin maa viikon verran palatsissa tommosessa hienopersehuudissa :D kaverit oli asunu siina kolme kuukautta, ja viikko sen jalkeen kun ma tulin sinne, kytat tuli potkimaan meidat pois :D
[19:30] oo, no rune asuu viela siela, yks ruottalainen skeittarirasta, hullu polakki, nuori tsekkilainen jaba joka innostu taiteilusta aika paljon, lounge nayttaa nyt aika erilaiselta :)
[19:33] terveena oon pysyny, ja paivittaisessa kannabisdieetissakin :D
[19:35] on taalla kyl aika koleitakin paivia ollu :P
[19:37] hmm... jos totta puhutaan, paivat on alkanu vahan toistamaan itseaan, ja vahan on valit alkanu rakoilemaan talolla runen kanssa
[19:38] eh, rune koittaa kyykyttaa porukkaa, eika tee ite paljon mitaan... tanaan meinas syttya tulipalo ja se vahan karahti mulle siita, etta se ite panikoi ;P
[19:39] ei olla viela pistetty, ja nailla nakymin taloa aletaan purkamaan kahden kuukauden kuluttua
[19:40] ah, ja samaisena paivana taloon marssi pari marokkolaista varastamaan kaiken metalliromun, ei paljon haitannu kun ei tarvinnu ite hoitaa niita pois :D
[19:41] hetekoita, ammeita, astianpesukoneen... ja ne otti sen alakerran mysteeriovenkin!
[19:41] takana oli pieni varasto, talkkarin kamoja
[19:42] ei isoa kellaria niinko toivoin :P
[19:44] tulkeepa kaymaan!
[19:47] rakkautta<3
[19:47] nahdaan taas :)
[19:48] a dios!
[19:48] * hashishi has quit IRC ("http://webchat.xs4all.nl ")
[19:22]
[19:23]
[19:26]
[19:27]
[19:28]
[19:30]
[19:33]
[19:35]
[19:37]
[19:38]
[19:39]
[19:40]
[19:41]
[19:41]
[19:42]
[19:44]
[19:47]
[19:47]
[19:48]
[19:48] * hashishi has quit IRC ("http://webchat.xs4all.nl ")
Friday, January 25, 2008
Tuesday, December 18, 2007
käänne
Äiti ja Suvi kävivät. Vietettiin lepoviikko, joulu etukäteen.
Kosin suvia ja se suostui, lienee hullu.
Ennen matkaa sormus tuntui minusta aina pelkästään kahleelta, meille jo vieraiksi käyneiden perinteiden mukaiselta symbolilta. En halunnut sitä sormeeni koska sillä ei ollut minulle henkilökohtaista merkitystä, enkä osannut kokea sitä osaksi omaluomaani (itse valitsemaani) kulttuuriperimää. Minua ainoastaan harmitti se yhteisille, pureskelemattomille olettamuksille rakennettu käsitys sormuksen sanomasta. Sellaisiin nojaten näkee usein rakennettavan liittoja, ilman etta edes tarkistetaan mita tulikaan sovittua olemalla sovinnainen.
Oltuamme toisistamme melko lailla irti huhtikuusta lähtien, opeteltuamme nauttimaan yhtä lailla ja yhtä aikaa vapaasta pudotuksesta kuin toisesta saadusta turvan tunteestakin, saavutettuamme varmuuden omasta merkityksestämme toiselle ja sitä myöten rohkeuden luottaa toiseen, sekä käsiteltyämme yhdessä tarpeemme liittoon ja sen merkitys meille, kannan sormusta ylpeänä.
Mitä se sitten tarkoittaa? Päätöstä muljauttaa maailmaan yhteinen mukula ja jakaa elon arki keskenämme ainakin kunnes se on kypsä putoamaan. Ei nyt ihan heti, ei ehkä vielä vuosiin, mutta Tulevaisuudessa, jota aion palata rakentamaan Turkuun.
Teemu aikoo jäädä kai tänne.
Toissapäivänä, Suvin lähdettyä menimme illaksi sosiaalikeskukseen, josta mukaan tarttui hauska norjalainen heppu, seikkailija hänkin. Hänestä taisi tulla kämppis meille. Siltä ainakin näyttää vietettyämme eilisen sadepäivän kukin huoneessaan, vällyjen alla, kirjoja lukien ja kirjoittaen.
...
värikäs lintu
lentelee päin seiniä
keittiössämme
pitkä nokka kops eellä
suoria räps linjoja
...
Kosin suvia ja se suostui, lienee hullu.
Ennen matkaa sormus tuntui minusta aina pelkästään kahleelta, meille jo vieraiksi käyneiden perinteiden mukaiselta symbolilta. En halunnut sitä sormeeni koska sillä ei ollut minulle henkilökohtaista merkitystä, enkä osannut kokea sitä osaksi omaluomaani (itse valitsemaani) kulttuuriperimää. Minua ainoastaan harmitti se yhteisille, pureskelemattomille olettamuksille rakennettu käsitys sormuksen sanomasta. Sellaisiin nojaten näkee usein rakennettavan liittoja, ilman etta edes tarkistetaan mita tulikaan sovittua olemalla sovinnainen.
Oltuamme toisistamme melko lailla irti huhtikuusta lähtien, opeteltuamme nauttimaan yhtä lailla ja yhtä aikaa vapaasta pudotuksesta kuin toisesta saadusta turvan tunteestakin, saavutettuamme varmuuden omasta merkityksestämme toiselle ja sitä myöten rohkeuden luottaa toiseen, sekä käsiteltyämme yhdessä tarpeemme liittoon ja sen merkitys meille, kannan sormusta ylpeänä.
Mitä se sitten tarkoittaa? Päätöstä muljauttaa maailmaan yhteinen mukula ja jakaa elon arki keskenämme ainakin kunnes se on kypsä putoamaan. Ei nyt ihan heti, ei ehkä vielä vuosiin, mutta Tulevaisuudessa, jota aion palata rakentamaan Turkuun.
Teemu aikoo jäädä kai tänne.
Toissapäivänä, Suvin lähdettyä menimme illaksi sosiaalikeskukseen, josta mukaan tarttui hauska norjalainen heppu, seikkailija hänkin. Hänestä taisi tulla kämppis meille. Siltä ainakin näyttää vietettyämme eilisen sadepäivän kukin huoneessaan, vällyjen alla, kirjoja lukien ja kirjoittaen.
...
värikäs lintu
lentelee päin seiniä
keittiössämme
pitkä nokka kops eellä
suoria räps linjoja
...
Thursday, November 22, 2007
hiljaiseloa puistoissa.
Barcelona.
Raha irtoaa helposti ihmisvirrasta junttikaduilla.
Tavallinen paiva alkaa puistosta tai pankin eteisesta. keitellaan kahvit, luetaan kirjoja tai kirjoitellaan juttuja. Jossain valissa kaydaan vahan takomassa kannuja, paistatellaan tyttojen hymyissa, tehdaan rahaa, ostetaan ruokaa, ja palataan leiriin. On tutustuttu vain pintapuolisesti joihinkin tyyppeihin. Yksi onneton tytto, naapurimme puistosta, kertoi olevansa raskaana ja poikaystavansa heitti hanet ulos. Pari punkkaria liittyi seuraamme joku ilta, ja juotiin sangriaa puistossa kuin laulussa ikaan. Ja minna tavattiin, kun se tuli lomailemaan. Mutta ei muuten ihmeempia.
Tanaan ajateltiin alkaa sosiaalikeskus-kierros. Niita on taalla yli 30. Tekemista riittaa.
Ja pian suunnataankin etelaan. Aiti vuokraa asunnon viikoksi Malagasta, 8.12 eteenpain. Sina, rakkahin lukija, olet kutsuttu, tulehan kaymaan!
...
Puisto peittyy lehtiin,
meista jaa enkelit.
Tule, viela ehtii
eran silmapelia.
...
He visto bastantes.
Ayudeme a sentir algo nuevo.
Raha irtoaa helposti ihmisvirrasta junttikaduilla.
Tavallinen paiva alkaa puistosta tai pankin eteisesta. keitellaan kahvit, luetaan kirjoja tai kirjoitellaan juttuja. Jossain valissa kaydaan vahan takomassa kannuja, paistatellaan tyttojen hymyissa, tehdaan rahaa, ostetaan ruokaa, ja palataan leiriin. On tutustuttu vain pintapuolisesti joihinkin tyyppeihin. Yksi onneton tytto, naapurimme puistosta, kertoi olevansa raskaana ja poikaystavansa heitti hanet ulos. Pari punkkaria liittyi seuraamme joku ilta, ja juotiin sangriaa puistossa kuin laulussa ikaan. Ja minna tavattiin, kun se tuli lomailemaan. Mutta ei muuten ihmeempia.
Tanaan ajateltiin alkaa sosiaalikeskus-kierros. Niita on taalla yli 30. Tekemista riittaa.
Ja pian suunnataankin etelaan. Aiti vuokraa asunnon viikoksi Malagasta, 8.12 eteenpain. Sina, rakkahin lukija, olet kutsuttu, tulehan kaymaan!
...
Puisto peittyy lehtiin,
meista jaa enkelit.
Tule, viela ehtii
eran silmapelia.
...
He visto bastantes.
Ayudeme a sentir algo nuevo.
Wednesday, November 07, 2007
pahvikaupungissa
No-one dies in Cardboard City
Faces only fade away
Eat your pride and take their pity
Fight to live another day.
- skyclad
----------------------------------
Ollaan eletty kadulla viikon paivat, katetussa kaytavassa jossa on kauppoja ja joku museo. Siella asuu useampikin hobo, pahvilaatikoissaan. Ohikulkijoihin tottuu. Poliisi ajaa ohi valilla ja huikkaa buenas nochesit.
Eilen saatiin tarpeeksi rahaa kasaan katuesiintymisella etta paastiin pesulaan! Pesin itsenikin vessassa niin hyvin kuin taisin, aiheuttaen vain pienen tulvan.
Tavattiin yksi kiva tytto, joka opiskelee yliopistolla screenwriteriksi, ja joka haaveilee oman teatteriryhman perustamisesta. Olen mukana.
Lisaksi on tutustuttu itavaltalaiseen punkkariin Thomasiin, ja koiraansa Diegoon, seka koko joukkoon kadun vakea, joiden nimia en muista mutta jotka moikkaa ystavallisesti.
Vahan rakainen ja tukkoinen olotila. Ja kasia sarkee tolkkien takominen. Onneksi Suvi lainasi rahaa, voidaan kayda ostamassa Barriosta yrttilaaketta.
Alaka ole huolissasi aiti, puhelimen laturi on vain rikki, enka viitsi juuri nyt sijoittaa uuteen.
Thursday, November 01, 2007
Valencia, Kekri Barrio del Carmenissa
Viimeiset paivat viilenevassa Benidormissa olivat pitkastyttavia. Toverimme Dean sai turpaan jattimaiselta skinheadilta ja lahti takaisin Jamaicalle, asumuksemme Hostal Fontanella suljettiin kaupungin tyomiesten toimesta, ja muutimme takaisin ensimmaiseksi valtaamaamme taloon, nyt ylakerran asuntoihin. Pari yota siella vietettyamme ovi potkittiin auki kesken unien ja kaksi venalaista miesta hyokkasi sisaan, huitoi meita taskulampuilla silmiin ja huusivat aikansa, kunnes lopulta rauhoittuivat ja lahtivat pois, todettuaan ettei meilla ole varaa, eika meista ole vaaraa. Painottivat kuitenkin sita kenen alueella oltiin. En tajunnut muuta kuin sanan "territorio".
Yritimme keskittya jokusen paivan kirjoittamiseen. Aloitettiinkin jotain, dramatisoidaan yhdessa kohtaamiamme ihmisia ja katsotaan syntyisiko niista tarinaa. Ehkapa syntyykin. Suunnittelin yhdesta huoneesta jo kirjoitushuonettakin.
Istun, asetun
sanoiksi aloilleni.
Kirjoitushuone.
Kunhan eivat potkisi,
sotkisi papereita.
...
Lopulta tuli se vahemman sateinen paiva jota oltiin odotettu, ja saatiin kyyti Valenciaan. Oltiinkin jo kuultu minne taalla kannattaa menna, ja suunnistettiin saman tien Barrio del Carmeniin; hippien, punkkareiden ja taiteilijoiden kaupunginosaan. Siella kysyttiin ihmisilta "Donde est muchos punks?" ja pian oltiinkin taas tohinan keskipisteessa, pehmeilla sohvilla, kovassa paikassa. Verkostoiduttiin tohinalla, vilauteltiin ihmisille lappua johon oltiin piirretty squat-merkki ja kysymysmerkki, ja sanottiin etta voidaan tehda toita, laittaa ruokaa ja siivota. Ystavalliset tyypit ajelutti meita yomyohalla viela paikkoihin joista yosija olisi voinut irrota, mutta ei loydetty sopivaa joten nukuttiin viime yo kadulla. Olkoon tana yona parempi onni.
Amsterdamista asti mukana kulkenut sailyketolkki on hajoamassa katusoittopaukutukseen. Lienee pakko ostaa uusi! Se on imagon kannalta tylsaa - ajan patina ja kolhut sopii hobo-lookkiin - mutta ehka uuden uutukaisen sailyketolkin kiilto ei sita aivan pilaa.
Onpa hyva mieli, etta paastiin liikkeelle. Kyna meinasi jaada jo jumiin kirjoitushuoneeseen. En muistanut etta se tarvitsee enemman tilaa ymparillensa tanssiakseen vapaasti.
Yritimme keskittya jokusen paivan kirjoittamiseen. Aloitettiinkin jotain, dramatisoidaan yhdessa kohtaamiamme ihmisia ja katsotaan syntyisiko niista tarinaa. Ehkapa syntyykin. Suunnittelin yhdesta huoneesta jo kirjoitushuonettakin.
Istun, asetun
sanoiksi aloilleni.
Kirjoitushuone.
Kunhan eivat potkisi,
sotkisi papereita.
...
Lopulta tuli se vahemman sateinen paiva jota oltiin odotettu, ja saatiin kyyti Valenciaan. Oltiinkin jo kuultu minne taalla kannattaa menna, ja suunnistettiin saman tien Barrio del Carmeniin; hippien, punkkareiden ja taiteilijoiden kaupunginosaan. Siella kysyttiin ihmisilta "Donde est muchos punks?" ja pian oltiinkin taas tohinan keskipisteessa, pehmeilla sohvilla, kovassa paikassa. Verkostoiduttiin tohinalla, vilauteltiin ihmisille lappua johon oltiin piirretty squat-merkki ja kysymysmerkki, ja sanottiin etta voidaan tehda toita, laittaa ruokaa ja siivota. Ystavalliset tyypit ajelutti meita yomyohalla viela paikkoihin joista yosija olisi voinut irrota, mutta ei loydetty sopivaa joten nukuttiin viime yo kadulla. Olkoon tana yona parempi onni.
Amsterdamista asti mukana kulkenut sailyketolkki on hajoamassa katusoittopaukutukseen. Lienee pakko ostaa uusi! Se on imagon kannalta tylsaa - ajan patina ja kolhut sopii hobo-lookkiin - mutta ehka uuden uutukaisen sailyketolkin kiilto ei sita aivan pilaa.
Onpa hyva mieli, etta paastiin liikkeelle. Kyna meinasi jaada jo jumiin kirjoitushuoneeseen. En muistanut etta se tarvitsee enemman tilaa ymparillensa tanssiakseen vapaasti.
Sunday, October 21, 2007
rytinalla piireihin
Eilen oli keikka vakiopaikassamme, Abraxasissa. Punkahtavaa surffia, ja vihdoinkin paljon paikallisia kovanaamoja koolla. Tutustuttiin Bolivialaiseen raikulipoikaan, Fabioon, ja Argentiinalaiseen katusoittajaan, Sebastianiin. Ja kaupungin kauneimpaan, sakenoivimpaan ja suloisimpaan rayhahengettareen, jonka nimea en ehtinyt viela kysyakaan... Yhdessa saatiin suuresti eloa yleisoon, tanssittiin ja riehuttiin esimerkillisesti, ja oli parhainta tuntea valtavaa yhteenkuuluvuuden tunnetta taysin tuntemattomien kanssa. Myohemmin istuttiin baarin pihalla, soiteltiin ja laulettiin ja tutustuttiin vahan rommipullon ymparilla. Tana iltana pojat ovat tulossa hostellillemme ainakin kaymaan. Pitaa siivota ( = levittaa uudet puhtaat pahvit lattialle) ennen sita. :)
Sikali ei ihan viela kiinnostakaan lahtea tasta kaupungista... Aslankaan ei ole viela antanut kuulua itsestaan... Oli ihan erilaista kavella kaupungilla tanaan, kun yhtakkia olikin mahdollista tormata "tuttuihin" ihmisiin kuin tahan asti... Ja oi, kohtaisinpa viela sen tyton...
Paivan laulu:
beneath the surface of tourist attractions
i found the princess of crust in action
she punched me in the face with her eyes
and danced right through me pogo-style...
Benidorm punx! Quality over quantity!
Sikali ei ihan viela kiinnostakaan lahtea tasta kaupungista... Aslankaan ei ole viela antanut kuulua itsestaan... Oli ihan erilaista kavella kaupungilla tanaan, kun yhtakkia olikin mahdollista tormata "tuttuihin" ihmisiin kuin tahan asti... Ja oi, kohtaisinpa viela sen tyton...
Paivan laulu:
beneath the surface of tourist attractions
i found the princess of crust in action
she punched me in the face with her eyes
and danced right through me pogo-style...
Benidorm punx! Quality over quantity!
Saturday, October 20, 2007
Aamiainen hotellissa osa 2: Krapulajuoksuaamiainen
Kolmas kerta toden sanoo, niin sanotusti...
Kavimme tana aamuna (19.10.) jalleen aamiaisella hotellissa, kolmatta kertaa. Edellisessa paikassa meilta oli kyselty korttia toisella vierailullamme siella, joten paatimme, etta parempi menna jonnekin muualle.
Jatkoimme katua pitkin seuraavaan hotelliin, neljan tahden paikka, joka jo ulkoa pain naytti silta, ettei meidan sinne pitaisi menna. Menimme kuitenkin, kohtaloa uhmaten.
Ravintolatila sijaitsi toisessa kerroksessa, jonne krapulaisina edellisen illan ryypiskelysta laahustimme. Kun saimme ensimmaiset havainnot paikan asiakkaista, tiesimme, etta tanne emme kuulu. Tiesimme myos, etta kaikki muut tiesivat sen, siina maarin kylmia, parhaimmillaankin hammastelevia katseita saimme.
Kuitenkin, kun tanne asti olimme tulleet, paatimme nauttia hotellin runsaista antimista. Ruoka oli sisalloltaan samaa tavaraa kuin aikaisemmassakin paikassa, joskin taalla mehut olivat tuorepuristettuja, tarjolla oli enemman kaikenlaisia herkkuja. Yhden seinan vierella oli jopa pieni leipagrilli, jossa pystyi paahtamaan itse leipansa.
Haalimme lautasemme tayteen ja istuimme alas. Silla sekunnilla paikalle pollahti tiukan nakoinen vanhempi tarjoilijatar:
"You live here? What's your room number?"
"Uh... umm... I think it's... err... ten-sixteen, yeah that was it!"
Tarjoilijatar kirjoitti jotain ylos, ja poistui, mutta koko ajan kun istuimme syomassa, tunsimme hanen tuijotuksensa niskoissamme...
Heti kun nostimme ahterimme lahteaksemme, tarjoilijatar kiiruhti juoksujalkaa edellemme, hotellin aulaan odottamaan meita. Paikalle saapuessamme han sanoi hyvin tiukkaan, kaskevaan savyyn:
"You pay!"
"Uhh... ooo-kay..."
Seisoimme hetken aulassa, pohtien mita tehda... ei meilla ollut rahaa pennin hyrraa, joten maksaminen ei tietenkaan tullut kysymykseen. Mielessa pyori kaiken maailman nyyhkytarinoita, joilla olisimme voineet sulattaa kylman espanjattaren sydamen.
Sitten se tapahtui
"Juostaanko?"
"Onko reitti selva?"
*mulkaisu ovelle pain*vastaanotossa puhutaan jotain vartijoista*
"Jep"
Ja nain sankarimme juoksivat, juoksivat ja juoksivat, taskuissaan pari appelsiinia ja omenaa.
Kavimme tana aamuna (19.10.) jalleen aamiaisella hotellissa, kolmatta kertaa. Edellisessa paikassa meilta oli kyselty korttia toisella vierailullamme siella, joten paatimme, etta parempi menna jonnekin muualle.
Jatkoimme katua pitkin seuraavaan hotelliin, neljan tahden paikka, joka jo ulkoa pain naytti silta, ettei meidan sinne pitaisi menna. Menimme kuitenkin, kohtaloa uhmaten.
Ravintolatila sijaitsi toisessa kerroksessa, jonne krapulaisina edellisen illan ryypiskelysta laahustimme. Kun saimme ensimmaiset havainnot paikan asiakkaista, tiesimme, etta tanne emme kuulu. Tiesimme myos, etta kaikki muut tiesivat sen, siina maarin kylmia, parhaimmillaankin hammastelevia katseita saimme.
Kuitenkin, kun tanne asti olimme tulleet, paatimme nauttia hotellin runsaista antimista. Ruoka oli sisalloltaan samaa tavaraa kuin aikaisemmassakin paikassa, joskin taalla mehut olivat tuorepuristettuja, tarjolla oli enemman kaikenlaisia herkkuja. Yhden seinan vierella oli jopa pieni leipagrilli, jossa pystyi paahtamaan itse leipansa.
Haalimme lautasemme tayteen ja istuimme alas. Silla sekunnilla paikalle pollahti tiukan nakoinen vanhempi tarjoilijatar:
"You live here? What's your room number?"
"Uh... umm... I think it's... err... ten-sixteen, yeah that was it!"
Tarjoilijatar kirjoitti jotain ylos, ja poistui, mutta koko ajan kun istuimme syomassa, tunsimme hanen tuijotuksensa niskoissamme...
Heti kun nostimme ahterimme lahteaksemme, tarjoilijatar kiiruhti juoksujalkaa edellemme, hotellin aulaan odottamaan meita. Paikalle saapuessamme han sanoi hyvin tiukkaan, kaskevaan savyyn:
"You pay!"
"Uhh... ooo-kay..."
Seisoimme hetken aulassa, pohtien mita tehda... ei meilla ollut rahaa pennin hyrraa, joten maksaminen ei tietenkaan tullut kysymykseen. Mielessa pyori kaiken maailman nyyhkytarinoita, joilla olisimme voineet sulattaa kylman espanjattaren sydamen.
Sitten se tapahtui
"Juostaanko?"
"Onko reitti selva?"
*mulkaisu ovelle pain*vastaanotossa puhutaan jotain vartijoista*
"Jep"
Ja nain sankarimme juoksivat, juoksivat ja juoksivat, taskuissaan pari appelsiinia ja omenaa.
Aamiainen hotellissa
Eras tuttavamme kertoi ensimmaisina iltoinamme taalla, etta hotelleihin voi menna aamupalalle kello 8 ja 10 valilla. Saa syoda ilmaiseksi niin paljon kuin mielii, ja maha vetaa.
Tanaan (15.10.) sitten ensimmaista kertaa kaytimme tata palvelua, ja soimme lahimmassa hotellissa kotikatumme varrella. Tarjolla oli kaikkea muroista ja myslista tayteen englantilaiseen aamiaiseen, kaikki avoimessa seisovassa poydassa. Olipa siella myos viini- ja oluthanat, joskaan emme niita talla eraa hyodyntaneetkaan.
Ravitsimme itsemme ahkyyn, siita huolimatta ettei Jaakko ole aamiaista tottunut nauttimaan: Pekonia, paahtoleipaa, kahvia, muroja, paistettuja tomaatteja, papuja, perunoita, mehuja jos jonkinlaisia, limonadeja, ja jalkiruoaksi viela leivonnaisia ja kaakaota...
Jaakko vainotteli koko aamupalan ajan, mita jos joku tulee tivaamaan jotain? Tuijottavatko tyontekijat? Rauhoittelin sanomalla ettei heita kiinnosta: kaikki yli jaaneet ruuat kuitenkin heitetaan pois, samapa tuo jos pari edes vahan siistimman nakoista ja korrektisti kayttaytyvaa laitapuolen kulkijaa syovat, kunhan emme asiakkaita hairitse.
Erotuimme joukosta hyvinkin. Olimme ainoat yhtaan nuoremman nakoiset paikalla, muu asiakaskunta oli siististi pukeutuneita, vanhoja espanjalaisia, osa heista mulkoili meita hieman epaillen.
Nautimme talon antimista (kolmen tahden hotelli, nimea en muista) ja poistuimme paikalta. Kotimatkalla pysahdyimme viela lahikuppilaamme, Hendry's Pub/restaurant/mikaliehen nauttimaan kahvit ja poistamaan ylimaaraista painolastia paikallisen viemariston iloksi.
Tanaan (15.10.) sitten ensimmaista kertaa kaytimme tata palvelua, ja soimme lahimmassa hotellissa kotikatumme varrella. Tarjolla oli kaikkea muroista ja myslista tayteen englantilaiseen aamiaiseen, kaikki avoimessa seisovassa poydassa. Olipa siella myos viini- ja oluthanat, joskaan emme niita talla eraa hyodyntaneetkaan.
Ravitsimme itsemme ahkyyn, siita huolimatta ettei Jaakko ole aamiaista tottunut nauttimaan: Pekonia, paahtoleipaa, kahvia, muroja, paistettuja tomaatteja, papuja, perunoita, mehuja jos jonkinlaisia, limonadeja, ja jalkiruoaksi viela leivonnaisia ja kaakaota...
Jaakko vainotteli koko aamupalan ajan, mita jos joku tulee tivaamaan jotain? Tuijottavatko tyontekijat? Rauhoittelin sanomalla ettei heita kiinnosta: kaikki yli jaaneet ruuat kuitenkin heitetaan pois, samapa tuo jos pari edes vahan siistimman nakoista ja korrektisti kayttaytyvaa laitapuolen kulkijaa syovat, kunhan emme asiakkaita hairitse.
Erotuimme joukosta hyvinkin. Olimme ainoat yhtaan nuoremman nakoiset paikalla, muu asiakaskunta oli siististi pukeutuneita, vanhoja espanjalaisia, osa heista mulkoili meita hieman epaillen.
Nautimme talon antimista (kolmen tahden hotelli, nimea en muista) ja poistuimme paikalta. Kotimatkalla pysahdyimme viela lahikuppilaamme, Hendry's Pub/restaurant/mikaliehen nauttimaan kahvit ja poistamaan ylimaaraista painolastia paikallisen viemariston iloksi.
diary of a dérive, pt 3
Meidan parvekkeella lojuu banaaninkuori. Auringon paahteessa on mustunut nopeasti ja mennyt kippuralle. Katsellessani sita tajusin etta teoksen nimi on rusketus. Ensi yona kayn viemassa rannalle useita banaaneja, pienten pyyhkeenriepujen paalle aseteltuina.
Eilinen velloo suolessa. Yritan rauhoittaa sita ajatuksen voimalla. Eihan meilla ole edes vessaa, kakalle on pitka matka. Makaan lattialla parvekkeelta paistavan auringon hauteessa, meren pauhussa. Tuli nosteltua kuppia, ja nostatettua luontoa siina maarin etta rohkenin laulaa mustalaistytolle hanelle saveltamani kipaleen, mandoliinilla saestaen. ("Mustalaisnaisen nauru poliisille on taman kaupungin kaunein aani! Mustalaisnaisen nauru poliisille lumoaa mut, tayttaa paani! Ryysyjen ja lian alla sykkii puhdas noidan sielu va-paaaa-na!")
Krapulaan herattyamme ja saastakuoren alla vapisimme tiemme naapurihotelliin (****), jossa tunkiessamme aamiaista huiviin emme nayttaneet kuuluvan joukkoon senkaan vertaa kuin aiemmin kayttamassamme hotellissa. Saimme siis tata riemullista olotilaa ennestaan ehostaen juosta henkilokuntaa pakoon, potsit pullollaan rasvaa.
Ala tule paha kakku...
Vasemman kaden sormenpaani ovat kovettuneet ja tunnottomat mainitun soittimen rankyttamisesta, ja sormet muutoin kipeat ja heikot. Saavatpahan kuitenkin nyt lepoa, ainakin muutaman paivan, kun policia local takavarikoi soittimen. Sain konstaapelilta fyysista vakivaltaakin, kun itsepintaisesti jaksoin oikaista hanta useaan otteeseen hanen kutsuessaan soitintani kitaraksi!
Sidoimme minut poliisin kayttamalla muovisella eristysnauhalla nippuun, ja laitoimme viereen lapun "Playing the mandolin is strictly forbidden in benidorm". Turisteilta irtosi sillakin performanssilla muutama kolikko.
...
Mita me diskoon
kun paastelen aania
ja Teemu joraa.
Istutaan teltassa.
Kerjalaisen elamaa.
...
Sateen kalterit,
valju varipaletti,
vetta ja leipaa.
Viela yksi kuuro ja
valimeri lyo sisaan.
...
Olen saanut hurjasti itsevarmuutta esiintymiseen - laulamiseenkin! Hauskinta melkein on improvisoida ja laulaa hetken lauluja kulloisistakin tilanteista.
Eraana iltana istuessamme taidetta kaupittelemassa ja lauleskelemassa kadunkulmassa, kohdalle sattui aivan Ian Curtisin nakoinen poika. Ja kohtalon oikusta olimme juuri laulamassa Joy Divisionia, joten han yhtyi lauluun ja piiriimme. Hanen nimensa on Aslan. Norjalainen. Aslan osoittautui monin paikoin aivan hengenheimolaiseksemme, ja kertoi etsineensa luotettavaa matkaseuraa... ja kokee loytaneensa sita meista. Hanen armostaan siis matkaamme Barcelonaan varmaankin jo lahipaivina, bussilla jonka han maksaa :) Kaiken lisaksi han oli haltioissaan deriven ideasta. Olemmekin hieman lipsuneet siita, tehneet liiaksi suunnitelmia ja asettuneet aloillemme... On aika taas harhailla ja seurata impulsseja!
Olemme ottaneet valokuvia halvalla kertakayttokameralla. Lahetetaan postikortteina jahka saadaan kehitettya.
...
Kerjatessa on tullut tietysti kokeiltua eri asentojen toimivuutta ja mukavuutta. Ei liene yllatys etta paikallisiin, joita eras kohtaamamme tyyppi kuvaili "katolisemmiksi kuin italialaiset", toimivat hyvin yhteen liitetyt kadet. Rukoilu-asennossa ajatukseni monien ihmisten minua kohtaan suopeammaksi muuttuneesta suhtautumisesta pyorivat rukous-tyon kasitteen ymparilla. Mietin etta mahtoivatko he kokea minun rukoukseni jotenkin auttavan heitakin. (Eraskin mies kiitti minua antaessaan kolikon ennenkuin itse edes ehdin sanoa gracias.)
Stanislavskin teatteri-oppien keskeisin sisalto on se, etta naytellakseen jotakin (tunnetilaa, oloa) on ensin alettava liike, haettava asento, jne, ja annettava sita kautta loytyvien (eika niinkaan sisaisesti pohtien ja pinnistellen) tunteiden kasvaa sisallaan... Ehka se oli sitten onnistunut nayttelijantyon harjoitus, silla naita miettiessani, kadet yhteen liitettyna, tunsin hetken ajan keskustelevani sisallani sen kanssa, jonka itse Jumalaksi miellan, ja minut todella taytti pyha olo. Ehka se paistoi kasvoiltanikin. Ehka siksi rahaa ropisi.
....
eipa muuta talla kertaa. Kommentoikaapa jotain!
j.
Eilinen velloo suolessa. Yritan rauhoittaa sita ajatuksen voimalla. Eihan meilla ole edes vessaa, kakalle on pitka matka. Makaan lattialla parvekkeelta paistavan auringon hauteessa, meren pauhussa. Tuli nosteltua kuppia, ja nostatettua luontoa siina maarin etta rohkenin laulaa mustalaistytolle hanelle saveltamani kipaleen, mandoliinilla saestaen. ("Mustalaisnaisen nauru poliisille on taman kaupungin kaunein aani! Mustalaisnaisen nauru poliisille lumoaa mut, tayttaa paani! Ryysyjen ja lian alla sykkii puhdas noidan sielu va-paaaa-na!")
Krapulaan herattyamme ja saastakuoren alla vapisimme tiemme naapurihotelliin (****), jossa tunkiessamme aamiaista huiviin emme nayttaneet kuuluvan joukkoon senkaan vertaa kuin aiemmin kayttamassamme hotellissa. Saimme siis tata riemullista olotilaa ennestaan ehostaen juosta henkilokuntaa pakoon, potsit pullollaan rasvaa.
Ala tule paha kakku...
Vasemman kaden sormenpaani ovat kovettuneet ja tunnottomat mainitun soittimen rankyttamisesta, ja sormet muutoin kipeat ja heikot. Saavatpahan kuitenkin nyt lepoa, ainakin muutaman paivan, kun policia local takavarikoi soittimen. Sain konstaapelilta fyysista vakivaltaakin, kun itsepintaisesti jaksoin oikaista hanta useaan otteeseen hanen kutsuessaan soitintani kitaraksi!
Sidoimme minut poliisin kayttamalla muovisella eristysnauhalla nippuun, ja laitoimme viereen lapun "Playing the mandolin is strictly forbidden in benidorm". Turisteilta irtosi sillakin performanssilla muutama kolikko.
...
Mita me diskoon
kun paastelen aania
ja Teemu joraa.
Istutaan teltassa.
Kerjalaisen elamaa.
...
Sateen kalterit,
valju varipaletti,
vetta ja leipaa.
Viela yksi kuuro ja
valimeri lyo sisaan.
...
Olen saanut hurjasti itsevarmuutta esiintymiseen - laulamiseenkin! Hauskinta melkein on improvisoida ja laulaa hetken lauluja kulloisistakin tilanteista.
Eraana iltana istuessamme taidetta kaupittelemassa ja lauleskelemassa kadunkulmassa, kohdalle sattui aivan Ian Curtisin nakoinen poika. Ja kohtalon oikusta olimme juuri laulamassa Joy Divisionia, joten han yhtyi lauluun ja piiriimme. Hanen nimensa on Aslan. Norjalainen. Aslan osoittautui monin paikoin aivan hengenheimolaiseksemme, ja kertoi etsineensa luotettavaa matkaseuraa... ja kokee loytaneensa sita meista. Hanen armostaan siis matkaamme Barcelonaan varmaankin jo lahipaivina, bussilla jonka han maksaa :) Kaiken lisaksi han oli haltioissaan deriven ideasta. Olemmekin hieman lipsuneet siita, tehneet liiaksi suunnitelmia ja asettuneet aloillemme... On aika taas harhailla ja seurata impulsseja!
Olemme ottaneet valokuvia halvalla kertakayttokameralla. Lahetetaan postikortteina jahka saadaan kehitettya.
...
Kerjatessa on tullut tietysti kokeiltua eri asentojen toimivuutta ja mukavuutta. Ei liene yllatys etta paikallisiin, joita eras kohtaamamme tyyppi kuvaili "katolisemmiksi kuin italialaiset", toimivat hyvin yhteen liitetyt kadet. Rukoilu-asennossa ajatukseni monien ihmisten minua kohtaan suopeammaksi muuttuneesta suhtautumisesta pyorivat rukous-tyon kasitteen ymparilla. Mietin etta mahtoivatko he kokea minun rukoukseni jotenkin auttavan heitakin. (Eraskin mies kiitti minua antaessaan kolikon ennenkuin itse edes ehdin sanoa gracias.)
Stanislavskin teatteri-oppien keskeisin sisalto on se, etta naytellakseen jotakin (tunnetilaa, oloa) on ensin alettava liike, haettava asento, jne, ja annettava sita kautta loytyvien (eika niinkaan sisaisesti pohtien ja pinnistellen) tunteiden kasvaa sisallaan... Ehka se oli sitten onnistunut nayttelijantyon harjoitus, silla naita miettiessani, kadet yhteen liitettyna, tunsin hetken ajan keskustelevani sisallani sen kanssa, jonka itse Jumalaksi miellan, ja minut todella taytti pyha olo. Ehka se paistoi kasvoiltanikin. Ehka siksi rahaa ropisi.
....
eipa muuta talla kertaa. Kommentoikaapa jotain!
j.
Thursday, October 04, 2007
Eraretki vuorelle ja paluu Benidormiin
Benidormilaiset (seka aiemmin mainittu kuskimme Ron, etta paikallinen turistiopas) olivat uskossa etta naapurikylan vuoren juurella saa vapaasti leiriytya kunhan ilmoittaa viranomaisille. Onneksemme emme ehtineet , vaan pysahdyimme kysymaan tieta ko. auktoriteettien luo paikallisesta infosta.
"There are only camping sites where you can put the tent, but not nearby."
"But we´d like to camp in the wild, for free..."
"It is prohibited."
"But they told us at Benidorm..."
"Sorry, cant help it."
Sitten infon tati katsoi meita pitkaan, arviovasti, ja jatkoi:
"If they don't see you of course..."
"Where should we go not to be found?"
"A hundred meters off the path should be fine."
"And if they do see us?"
"Trouble."
"Claro!"
Ja taas mentiin, rinkat selassa, ylamakeen.
.....
Ollaan melko nakuina. Shamaaniteemun korvakorujen varjo tekee kuvion iholle kun han lukee maastosta jalkia, mista on kuljettu. Etsimme turvallista leiripaikkaa, mista meita ei nahda. Pulahdan rosoisen horisontin rajaamaan syvaan siniseen, ja pysahdyn kuuntelemaan hyonteisten ja lintujen ja kylan koirien sinfoniaa. Valilla sen keskeyttaa lentokone, joka viiltaa jaa-arven muuten virheettomaan taivaaseen. Kun aani kaikuu on kuin vuori mylvisi sen peraan. Vaaksan mittainen ja sormen paksuinen tuhatjalkainen lyllertaa kivikossa. Katkon pienella rautasahalla piikkipensaita makuualustana kayttamani kaislamaton alta, ja lepaan.
Myohemmin teimme leirin solaan, kahden jyrkanteen valiin, jonkun isokokoisen elaimen luiden merkitsemaan paikkaan. Yrttien tuoksu on omaa lemuamme vakevampi. Kiipesin mandoliinin kanssa rinnetta ylos luolaan joka nakyy etaalle, ja renkutin Elwoodien "viimeisella rannalla" niin etta koko Finestra varmasti huokasi helpotuksesta kun viimein loputin, Teemun huutaessa minut teelle. Istuin siella ylhaalla kuin vuoristolaisrosvo kalsareissani ja parta ruokkoamattomana. Joku patikoitseva turisti etsi tieta vuoren huipulle vaarasta paikasta, ja meinasi loytaa leirimme. Huusin siis hanelle luolani juurelta ohjeita takaisin merkitylle polulle.
....
Pilvien huntu
tivaa vuoren sulhasta.
Veikkaan etanaa.
Jatanpa haalahjaksi
varpaankynsisilppua.
...
Mandoliini soi.
Laulan ikavastani
vuoren rinteella.
Laaksossa kaikki koirat
kiistelevat rytmista.
...
Palasimme Benidormiin ensimmaisen pahasti sateisen yon jalkeen, hytistyamme oksille sateensuojaksi virittamamme teltan alla ahtaasti monta tuntia. Benidormissa, juotuamme itsemme taas halvalla humalaan ja otettuamme selvaa mista saa tarpeen vaatiessa toita (flyereiden jakajina yoklubeihin, hiippailimme uuteen kotiimme. Valtaamamme hostelli ei ole vartioitu, mutta ongelmia tuottaa kerrostalo jonka takapihan kautta on kuljettava. Yovartija akkasi meidat, ja kotimatka kesti siksi odotettua pidempaan. Aloimme jo suunnittelemaan uutta sisaanmenoreittia "kotiin".
Mallinukke jai
yhden illan jutuksi,
vaikka tanssittiin.
Vaikka tanssittiin
vasten paraativirtaa,
ei tullut yoksi.
Sen muovi-iho hohti.
Vartija naki meidat.
"There are only camping sites where you can put the tent, but not nearby."
"But we´d like to camp in the wild, for free..."
"It is prohibited."
"But they told us at Benidorm..."
"Sorry, cant help it."
Sitten infon tati katsoi meita pitkaan, arviovasti, ja jatkoi:
"If they don't see you of course..."
"Where should we go not to be found?"
"A hundred meters off the path should be fine."
"And if they do see us?"
"Trouble."
"Claro!"
Ja taas mentiin, rinkat selassa, ylamakeen.
.....
Ollaan melko nakuina. Shamaaniteemun korvakorujen varjo tekee kuvion iholle kun han lukee maastosta jalkia, mista on kuljettu. Etsimme turvallista leiripaikkaa, mista meita ei nahda. Pulahdan rosoisen horisontin rajaamaan syvaan siniseen, ja pysahdyn kuuntelemaan hyonteisten ja lintujen ja kylan koirien sinfoniaa. Valilla sen keskeyttaa lentokone, joka viiltaa jaa-arven muuten virheettomaan taivaaseen. Kun aani kaikuu on kuin vuori mylvisi sen peraan. Vaaksan mittainen ja sormen paksuinen tuhatjalkainen lyllertaa kivikossa. Katkon pienella rautasahalla piikkipensaita makuualustana kayttamani kaislamaton alta, ja lepaan.
Myohemmin teimme leirin solaan, kahden jyrkanteen valiin, jonkun isokokoisen elaimen luiden merkitsemaan paikkaan. Yrttien tuoksu on omaa lemuamme vakevampi. Kiipesin mandoliinin kanssa rinnetta ylos luolaan joka nakyy etaalle, ja renkutin Elwoodien "viimeisella rannalla" niin etta koko Finestra varmasti huokasi helpotuksesta kun viimein loputin, Teemun huutaessa minut teelle. Istuin siella ylhaalla kuin vuoristolaisrosvo kalsareissani ja parta ruokkoamattomana. Joku patikoitseva turisti etsi tieta vuoren huipulle vaarasta paikasta, ja meinasi loytaa leirimme. Huusin siis hanelle luolani juurelta ohjeita takaisin merkitylle polulle.
....
Pilvien huntu
tivaa vuoren sulhasta.
Veikkaan etanaa.
Jatanpa haalahjaksi
varpaankynsisilppua.
...
Mandoliini soi.
Laulan ikavastani
vuoren rinteella.
Laaksossa kaikki koirat
kiistelevat rytmista.
...
Palasimme Benidormiin ensimmaisen pahasti sateisen yon jalkeen, hytistyamme oksille sateensuojaksi virittamamme teltan alla ahtaasti monta tuntia. Benidormissa, juotuamme itsemme taas halvalla humalaan ja otettuamme selvaa mista saa tarpeen vaatiessa toita (flyereiden jakajina yoklubeihin, hiippailimme uuteen kotiimme. Valtaamamme hostelli ei ole vartioitu, mutta ongelmia tuottaa kerrostalo jonka takapihan kautta on kuljettava. Yovartija akkasi meidat, ja kotimatka kesti siksi odotettua pidempaan. Aloimme jo suunnittelemaan uutta sisaanmenoreittia "kotiin".
Mallinukke jai
yhden illan jutuksi,
vaikka tanssittiin.
Vaikka tanssittiin
vasten paraativirtaa,
ei tullut yoksi.
Sen muovi-iho hohti.
Vartija naki meidat.
Monday, October 01, 2007
Matka Espanjaan & Benidormin valtaukset
Amsterdam - Benidorm
It rained, for no surprise, in Amsterdam this morning. We took our rucksacks to a nearby (official!) hitchhiking spot with hopes of getting to France within a day - if lucky. Teemu had spoken aloud the name of Hermes, our patron only thrice before a car stopped by and the man said he'd take us all the way to somewhere in Spain. We thought the geese can wait for now, and now we're heading to where there are enough fruits to keep one from starving. The guy drove 27 hours almost nonstop with the energy he got from cocaine. In the morning, which i wasn't sure i'd see the lowlands had changed into a more wrinkled landscape, Spain! Immediately after the mountains the weather changed, and we knew we had come far enough!
The first night we got drunk from cheap sangria and slept in the far corner of the beach. I slept on a trail of ants.
............
Punaisempi maa
tultaessa etelaan
maisemoi mielen.
Punaisempi maa
vuoret ja hedelmapuut...
Julistan: "Siesta!"
Ypo pilvenriekale
kiiruhtaa taivaanrantaan.
.............
Benidorm 30.9, yolla.
Kirjoitan taskulampun valossa, talossa jonka valtasimme vuorten ja meren valissa, turistirysassa nimelta Benidorm, paratiisirannalla. Kolme kolmikerroksista kivitaloa ja sisapiha. Alakerran ovet on muurattu umpeen, mutta kaikkien parvekkeiden ei. Nimesimme paikan Ratapihan Etelaiseksi Etapesakkeeksi. Majoituimme aluksi pyorakellariin aikomuksenamme kavuta asuntoihin myohemmin, mutta innokas vartija on hieman aiheuttanut hankaluuksia. Meidan on nukuttava poydan alla niin ettei han aamuoisella kierroksellaan osu meihin taskulamppunsa valokiilalla. Han usutti meidan jo kerran pihalta. "Claro!" sanoimme, ja palasimme saman tien takaisin.
Pyorakellarista loytyi myos hylattyja polyisia surffilautoja. Teemu ajatteli alkaa laineiden kunkuksi, mutta sen pitaisi kylla ensin oppia uimaan.
Talo sijaitsee aivan keskustan tuntumassa, mutta tanaan loysimme turistivirran ja meren rannalta vielakin paremman asumuksen, jonne aiomme muuttaa heti palattuamme viikon mittaiselta erakkoretkeltamme jylhaan Espanjan luontoon, jonne olemme juuri lahdossa. Wild camping on taalla sallittua kunhan ilmoittaa viranomaisille.
Loytamamme talo ei ole mika tahansa tono, vaan entinen hostelli! Hostela Fontanella toivottaa kaikki tervetulleiksi! Ilmoittakaa tulostanne etukateen ja siivoamme teille huoneen valmiiksi :)
Suihku ei valitettavasti toimi, mutta meressa peseytyminen saa ihon ja tukan tuntumaan kokeilemisen arvoiselta.
Olemme hioneet esiintymista hieman, mutta enimmakseen vain tuhlanneet saastojamme ja riekkuneet. Yoklubien edessa flyereita jakavilta tyypeilta kannattaa kysya jos kukkaa / hasista etsii. Diilaavat salaa pomoiltansa, vinkkaavat vessaan mennessaan, etta seuratkaa.
Joku deriven ekspertti ja situationistipioneeri aikoinaan kirjoitti (mielisairaalasta kasin, jossa loppuelamansa vietti) etta nelja kuukautta taydellista ajelehtemista ilman maaranpaata on ihmisjarjen sietokyvyn raja. Irrottuani vihdoin kaikesta ymmarran mita han tarkoittaa ja alan nahda tahan asti itsetarkoitukselliselta ja pakottavalta tavoitteelta tuntuvan ajelehtimisen tilan pikemminkin valineena etsittaessa uusia suuntia. Suuntia joista voi olla varma.
Kai sen etta ajattelee jo mista huoneesta voisi tehda vierashuoneen, tai sen etta jattaa hemaisevalle katutaiteilijattarelle kolikon mukana pienen kirjeen, voisi nahda jonkin uuden perustamisen - uuden pidempiaikaisen tavoitteen esiasteena. Ehka.
It rained, for no surprise, in Amsterdam this morning. We took our rucksacks to a nearby (official!) hitchhiking spot with hopes of getting to France within a day - if lucky. Teemu had spoken aloud the name of Hermes, our patron only thrice before a car stopped by and the man said he'd take us all the way to somewhere in Spain. We thought the geese can wait for now, and now we're heading to where there are enough fruits to keep one from starving. The guy drove 27 hours almost nonstop with the energy he got from cocaine. In the morning, which i wasn't sure i'd see the lowlands had changed into a more wrinkled landscape, Spain! Immediately after the mountains the weather changed, and we knew we had come far enough!
The first night we got drunk from cheap sangria and slept in the far corner of the beach. I slept on a trail of ants.
............
Punaisempi maa
tultaessa etelaan
maisemoi mielen.
Punaisempi maa
vuoret ja hedelmapuut...
Julistan: "Siesta!"
Ypo pilvenriekale
kiiruhtaa taivaanrantaan.
.............
Benidorm 30.9, yolla.
Kirjoitan taskulampun valossa, talossa jonka valtasimme vuorten ja meren valissa, turistirysassa nimelta Benidorm, paratiisirannalla. Kolme kolmikerroksista kivitaloa ja sisapiha. Alakerran ovet on muurattu umpeen, mutta kaikkien parvekkeiden ei. Nimesimme paikan Ratapihan Etelaiseksi Etapesakkeeksi. Majoituimme aluksi pyorakellariin aikomuksenamme kavuta asuntoihin myohemmin, mutta innokas vartija on hieman aiheuttanut hankaluuksia. Meidan on nukuttava poydan alla niin ettei han aamuoisella kierroksellaan osu meihin taskulamppunsa valokiilalla. Han usutti meidan jo kerran pihalta. "Claro!" sanoimme, ja palasimme saman tien takaisin.
Pyorakellarista loytyi myos hylattyja polyisia surffilautoja. Teemu ajatteli alkaa laineiden kunkuksi, mutta sen pitaisi kylla ensin oppia uimaan.
Talo sijaitsee aivan keskustan tuntumassa, mutta tanaan loysimme turistivirran ja meren rannalta vielakin paremman asumuksen, jonne aiomme muuttaa heti palattuamme viikon mittaiselta erakkoretkeltamme jylhaan Espanjan luontoon, jonne olemme juuri lahdossa. Wild camping on taalla sallittua kunhan ilmoittaa viranomaisille.
Loytamamme talo ei ole mika tahansa tono, vaan entinen hostelli! Hostela Fontanella toivottaa kaikki tervetulleiksi! Ilmoittakaa tulostanne etukateen ja siivoamme teille huoneen valmiiksi :)
Suihku ei valitettavasti toimi, mutta meressa peseytyminen saa ihon ja tukan tuntumaan kokeilemisen arvoiselta.
Olemme hioneet esiintymista hieman, mutta enimmakseen vain tuhlanneet saastojamme ja riekkuneet. Yoklubien edessa flyereita jakavilta tyypeilta kannattaa kysya jos kukkaa / hasista etsii. Diilaavat salaa pomoiltansa, vinkkaavat vessaan mennessaan, etta seuratkaa.
Joku deriven ekspertti ja situationistipioneeri aikoinaan kirjoitti (mielisairaalasta kasin, jossa loppuelamansa vietti) etta nelja kuukautta taydellista ajelehtemista ilman maaranpaata on ihmisjarjen sietokyvyn raja. Irrottuani vihdoin kaikesta ymmarran mita han tarkoittaa ja alan nahda tahan asti itsetarkoitukselliselta ja pakottavalta tavoitteelta tuntuvan ajelehtimisen tilan pikemminkin valineena etsittaessa uusia suuntia. Suuntia joista voi olla varma.
Kai sen etta ajattelee jo mista huoneesta voisi tehda vierashuoneen, tai sen etta jattaa hemaisevalle katutaiteilijattarelle kolikon mukana pienen kirjeen, voisi nahda jonkin uuden perustamisen - uuden pidempiaikaisen tavoitteen esiasteena. Ehka.
Subscribe to:
Posts (Atom)